Sawyerin Muistelmat

[snippy]

aivalla. Sehän oli suorastaan normaalia, Nicholas oli luihu ja ovela, Zel ei koskaan kyllästynyt hymyilemään ja vitsailemaan. Zel oli Nicholaksen lisäksi ainoa alle kolmikymppinen tällä laivalla Edwardin seurana. Zel oli noin kuusi vuotta Edwardia nuorempi, mutta kukaan ei tiennyt varmasti, eihän hänestä tiedetty löydettäessä mitään? 16-18-vuotias Zel ei välittänyt siitä, hän eli tätä päivää. Ja juuri nyt hän oli päättänyt heittää tulevaa kapteenia silakalla. Paha virhe.
Zel, kirottu, odotas kun saan sinut kiinni! Edward huusi raivoissaan , mutta Zel vain nauroi. Hän loikkasi kiinni köysiin jotka nousivat korkealle mastoon. Zel kiipesi kuin apina paljain jaloin suoraa köyttä ylös. Zel pysähtyi puoleen väliin köyttä ja kiepautti köyden jalkoihinsa kiinni CHNKWKS

Edward Sawyerin muistelmat

21. Elokuuta
Aurinkoista, hyvä tuuli
Edward Sawyer seisoi hänen isänsä merirosvolaivan kannella ja katseli isäänsä joka ohjasi laivaa päättäväisenä eteenpäin halki karikkojen. Tämä oli vain jo hieman harmaantunut merikarhu, jolta puuttui toisesta kädestä kolme sormea. Tämän kasvojen halki kulki viistosti pari arpea jotka vain komensivat hänen kotkamaisia uljaita pelottomia piirteitään. Hän oli peittänyt hiuksensa mustalla merirosvo hatulla, mutta sekään ei riittänyt pidättelemään hänen olilleen laskeutuvia ruskeita hiuksiaan jotka olivat samanväriset kuin Edwardin hiukset. Edward kyllä tiesi muistuttavansa isäänsä jopa ihmeen paljon eikä ollut pahoillaan siitä, isä tunnettiin rannikon kaupungeissa komeana miehenä. Komeana ja pelottavana miehenä sekä merirosvolaivan kapteenina.
Vingilot oli tämän pallonpuoliskon nopein suuri laiva ja sen taitavan kapteenin avulla se tulisi olemaan Karibian merien kauhistus vielä pitkään. Miehistö oli paras minkä voisi saada ja kaikki olivat kuin syntyneet miekka kädessään. Lisäksi miehistö kunnioitti kapteeniaan koko sydämestään ja uskolliset miehet tekivät mitä vain järkeen käyvää kapteeninsa käskystä. Edward ei voinut olla hymyilemättä, sillä hänkin tiesi tulevaisuutensa, hänestä tulisi seuraava Vinglotin kapteeni, hänet oli koulutettu siihen hommaan koko ikänsä. Hänen pikkuveljensä Nicholas uskoi itse nousevansa päälliköksi, muttei se ollut totta. Isä ei ollut sanonut sitä vielä suoraan, mutta Edward oli varma, että niin tulisi tapahtumaan.
Edward oli noihin aikoihin 22-vuotias ja hänen pikkuveljensä Nicholas juuri ja juuri 19 vuotta. He olivat kasvaneet sovussa keskenään merirosvolaivalla rosvoilun ja väkivallan keskellä synnynnäisiksi merirosvoiksi.
Hei, Eddie! kauanko aiot seistä siellä unelja päästi irti niin että saattoi irrottaa kätensä köydestä ja roikkua pää alaspäin osoitellen sormellaan haastavasti Edwardia.
Saa nähdä saatko minua edes kiinni, senkin puupalikka! Zel huusi kiusoitellen. Edward suhtautui Zeliin ja Nicholakseen suurin päin saman lailla pikkuveljinä, mutta Edward salli ainoastaan Zelin kutsua itseään haukkumanimillä. Jos Nicholas olisi vain uskaltanut kutsua häntä puupalikaksi sen tähden ettei hän ollut yhtä ylinotkea kuin köyttä oleva Zel, Edward olisi antanut pikkuveljelleen kovan selkäsaunan aiheesta isompia ei kannata kiusata . Mutta Zel sai sanoa mitä vain, koska Edward tiesi ettei Zel ollut koskaan toisissaan. Hän oli joka paikan pelle ja Edward antoi tämän ollakin. Zelillä oli asennetta.
Mutta ei Edwardkaan ollut mikään toivoton tapaus vaan tämä tarttui köyteen päättäväisesti ja alkoi kiipeämään sitä pitkin ylös. Edward ei liikkunut yhtä nopeasti kuin Zel, mutta Edward oli parempi miekan kanssa.
Zel käkätti ja kiipesi maston huipulle asti ja jäi tähystyskorin luo kiikkumaan. Kun hieman hengästynyt Edward kiipesi ylös ja istuutui korin pohjalle katsellen yläpuolellaan maston päällä keikkuvan Zelin puuhailuja.
Toivon että sinulla olevan jotain ihan kunnon asiaakin ettet vain heittänyt minua huvin vuoksi silakalla , Edward sanoi ja Zel virnisti, tietty hänellä oli asiaa.
Nouse ylös ja katso, Eddie , Zel sanoi ja osoitti horisonttiin laivan edessä. Edward nousi ja katsoi; hän näki saaren kohoavan merestä kuin yksinäinen kynsi. Lähellä ei ollut muita saaria, vain tämä yksi keskellä ei mitään. Saari oli vielä kaukana ja näkyi vain pisteenä laineiden keskellä. Edward oli ihmetellytkin miksi he olivat suunnanneet avomerelle jossa ei usein liikkunut laivoja, mutta nyt hän ymmärsi. He olivat matkalla tuolle saarelle.
Mikä se on? Edward kysyi.
Se on sinun isäsi saari ja siellä hän säilyttää aarretta. En oikeastaan saanut selville mikä se aarre oli, mutta yliperämies sanoi sinun saavan aarteen perinnöksi kun isäsi aika tulee. Nyt kuulemma on aika näyttää se sinulle , Zel sanoi ja Edwardin ilme kirkastui.
Perintönikö?
Kyllä. Sinulle näytetään se nyt kun sitten isäsi kuoltua saavut osaat tulla hakemaan aarretta. Ja tänään isäsi kertoo Nicholakselle sinun saavan laivan komennon hänen kuollessaan , Zel jatkoi katsellen saarta kaukaisuudessa, joka kätki sisäänsä arvokkaan aarteen.
Hienoa Zel, en tietäisi mitä tekisin ilman vakoojan lahjojasi , Edward sanoi jännittyneenä tulevasta. Zel virnisti iloisena.
Se siinä onkin, et selviäisi ilman minua , Zel vastasi.
Luulet vain! Edward sanoi ja nappasi Zelin pään kainaloonsa nopsalla liikkeellä ja pörrötti tämän mustaa sekaista hiuspehkoa rystysillään.
Ja nyt on minun aikani kostaa siitä, että sinä heitit sen silakan minun takaraivooni! Edward käkätti Zelille joka yritti epätoivoisesti pyristellä irti tämän otteesta, onnistumatta.
Argh!
Hö, Zel, eikö sinulla ole mitään muuta sanottavaa? Sinullahan on aina jotain nenäkästä sanottavaa? Edward nauroi. Zel ei mahtanut mitään sille, että itsekin purskahti raikuvaan nauruun. Lopulta he kummatkin räkättivät aivan hulluna mastossa niin että se varmasti kuului myös kannelle. Muutamat miehet kääntyivät ällistyneinä katsomaan mikä hitto nyt oli noin hauskaa. Edwardin isä katseli poikaansa ja Zeliä hymyillen, hän tiesi pojastaan tulevan loistavan kapteenin hänen jälkeensä. Ja hän tiesi Zelistä tulevan loistavan yliperämiehen, vaikkei poika vahvinta laatua ollutkaan. Nuo kaksi tuntuivat pystyvän mihin vain kahdestaan.
Mutta kaikki tuntuivat unohtavan katkerat silmät jotka katselivat isoveljensä ja Zelin pelleilyä vihasta vääristyneinä. Syvän meren siniset normaalisti niin viattoman näköiset silmät lupasivat kahdelle nuorelle miehelle pikaista kuolemaa. Nuo silmät kuuluivat Edwardin pikkuveljelle, ovelalle, laihalle ja terävänenäiselle Nicholakselle. Nicholas ei ollut puoliksikaan niin komea kuin charmikas veljensä vaan enemmänkin pojan ruipelo tähän verrattuna. Jopa Zel oli häntä lihaksikkaampi, joskin pienempi. Nicholas oli luiseva joka johtui tämän vihasta liikuntaa kohtaan. Se viha oli tullut siitä tiedosta, että hänen täydellinen veljensä oli hyvä kaikessa lihasfysiikkaan liittyvässä. Ja Nicholas vihasi kaikkea mistä hänen täydellinen veljensä piti. Hän vihasi jopa tätä laivaa ja sen asukkeja. Ainoa syy Nicholakselle olla täällä oli tavoite tulla kapteeniksi.
Nicholas perääntyi taas oman hyttinsä pimeyteen kadoten kuin varjo pimeyteen. Hänen täydellinen veljensä ei enää kauaa olisi vallassa, hän oli jo järjestänyt sen puolittain. Enää ei tarvinnut kuin vain julistus Edwardin seuraavaksi kapteeniksi julistamisesta ja sitten Nicholas voisi täysin rauhassa julistaa veljensä vihollisekseen& Ja tappaa tämän.
Nicholas keskittyi juuri julmien suunnitelmiensa punomiseen puisen pöytänsä ääressä käyden läpi kaikki nykyaikaiset tappotavat miettien mikä tuottaisi veljelle tarpeeksi tuskaa.
Hei, Nicholas, mitä sinä täällä taas istut? Edward kysyi paiskatessaan oven voimalla auki. Nicholas parka pomppasi kauhusta penkistään ylös veljensä ilmaantuessa. Dammit, miksi tämän piti tulla kehiin aina parhaimman pahisfiiliksen aikana?
Nicholas kääntyi maireasti hymyillen ympäri sutjakasti kuin käärme. Hänen verenpunainen merimiestakkinsa toi hauskan kontaktin tämän kalpeiden kallomaisten kasvonpiirteiden kanssa. Jos Nicholas olisi lapsena harrastanut vähänkin liikuntaa, hän olisi ollut nyt paremmassa kunnossa, Edward ajatteli veljeään säälien. Samalla kun Edward oli ajelehtinut säälinsä kierteisiin Nicholas ehti piilottaa tikku-ukko piirustukset joissa hän kidutti Edwardia parhaansa milloin milläkin tavalla. Onneksi veljellä ei ollut minkäänlaista kiinnostusta tuohon aikaan paperipalasia tai muita kohtaan. Jos olisi ollut, niin hänelle olisi selvinnyt monta mielenkiintoista asiaa.
Rakas veljeni, mikä yllätys! Mikäs sinut matalaan hyttiini ajoi , Nicholas kysyi kuivalla hunajaisella äänellä aivan kuin korppi olisi yrittänyt leikkiä satakieltä. Ei sillä, Nicholaksella oli aivan hyvä ääni, mutta veljensä lähellä se kuivui ja kuihtui. Edward oli aivan kuin ei olisi huomannut mitään, vaikka hän tiesikin veljensä pelleilystä.
Eikös minulla ole oikeus käydä tapaamassa omaa pikkuveljeäni? Edward sanoi ja lysähti sohvalle. Hän vilkuili hetken ympärilleen arvioiden ja nuuhkaisi ilmaa kurtistaen sitten nenäänsä.
Hyi että täällä on tunkkaista! Voisit tuulettaa välillä, olemme hitto soikoon merellä, täällä riittää raitista ilmaa, ei sinun tarvitse sitä pelätä , Edward sanoi ja virnisti ilkikurisesti sitten veljelleen. Nicholas ei osannut vastata pilaan mitenkään hauskasti , kuten hän ei normaalisti osannutkaan.
Minä vain pidän tästä tällaisena , Nicholas yritti, mutta Edward vain nauroi, veli osasi sitten olla epätoivoinen kun yritti olla vakava lapsi perheessä.
Hei haloo, me olemme merirosvoja, unohditko? Käyttäydyt kuin jokin hiton pitsinnyplääjä hovista, yrittäisit edes käyttäytyä kuten merirosvon , Edward sanoi hekottaen rennosti sohvalla röhnöttäen. Nicholas katsoi inhoten veljeään mutta onnistui vääntämään kasvoilleen jonkin hymyn tapaisen.
Yritän, mutta se on hankalaa , Nicholas sanoi ironisesti yhä seisten käsiään toisiinsa hieroen. Edward loikkasi seisomaan ja virnisti taas.
Elämä on , hän muistutti veljeään ja lähti sitten iloisesti veljelleen vilkuttaen auttamaan niiden hiton purjeiden kanssa. Nicholas seisoi hetken paikallaan kuin sätkyn saaneena rentoutuen sitten miettien miten tuollaisesta rentusta voisi tulla kapteeni merirosvolaivaan? Moinen vääryys olisi estettävä.

21.Elokuuta
Ilta, vieläkin selvää, tuuli laskenut
Illan hämärtyessä he saapuivat pienen vihreän tulivuorisaaren rantaan. Miehet ankkuroivat laivan ja osa miehistä lähti hakemaan maista muonaa ja vettä. Matkaan lähtivät myös Edward, tämän isä ja eri veneeseen puolipakolla asettunut Zel (Edward oli vaatimalla vaatinut tätä tulemaan ja poika parka oli lopulta joutunut antamaan periksi). Nicholas jäi laivaan vahdiksi , todellisuudessa hän vain halusi luistaa hommista.
Onko tuolla saarella jotain erityistä kun tulimme tänne näin pitkän matkan? Edward kysyi aivan kuin ohimennen. Hän ei onnistunut kokonaan peittämään äänestään hermostunutta odotusta. Soutuveneessä oli heidän lisäkseen neljä vähemmän arvokasta merimiestä jotka soutivat. Edward istui perässä toimettomana, mikä vain lisäsi hänen hermostuneisuuttaan. Vene pompahteli aalloilla mutta pysyi vakaana pystyssä, ne oli tehty parhaasta puusta. Edwardin isä istui kokassa ja katseli veteen soutuveneen edessä tarkkaillen karikoita. Hänen kokemuksellaan hän oikeastaan muisti jokaisen kiven ja koralliriutan paikan. Hän toivoi että oli tekemässä oikean valinnan.
Olet näköjään pistänyt pienen vakoojasi taas liikkeelle , isä sanoi huokaisten Edwardille, joka ei voinut estää punaa nousemasta kasvoilleen. Isä tunsi hänet hieman liian hyvin.
Mi-miten niin?
Totta kai minä arvasin että Zelin ottamaan asioista selvää. Minähän opetin sinut ottamaan kaikesta selvää jokaisella mahdollisella tavalla ja opetin Zelin luikahtamaan milloin mihinkin piiloon niin että tämä kuulisi kaikki salaisuudet. Mutta d**n, pojasta on tullut parempi kuin luulin! Tuo käärme taitaa päästä kuulemaan jokaisen salaisuuden halutessaan , isä sanoi ja he molemmat kääntyivät katsomaan toisessa veneessä soutavaa Zeliä, joka tuntui vaistoavan heidän katseensa nahassaan ja painui syvemmälle penkkiinsä tietäen paljastuneensa. Edwardin isä tunnisti heti eleen ja nauroi varmana poikiensa syyllisyydestä. Edward oli muuttunut korviaan myöten punaiseksi, hän oli jäänyt kiinni vakoojan lähettämisestä isänsä perään. Paha, varsinkin perinnön jaon läheisyydessä. Toivottavasti isä ei saisi hirveää hermaria, olisi ikävää menettää luvattu, siis melkein luvattu laivan kapteenius veljelleen, jolle oli jo ehtinyt kerskailla tulevalla tittelillään. Edwardin hämmästykseksi ja onneksi isä purskahti raikuvaan nauruun ja takoi polveaan vatsaansa pidätellen. Merimiehistä muutama uusi Edwardin lisäksi katsoi kapua kuin haksahtanutta merileijonaa joka tanssi salsaa punaisessa muovisessa minihameessa, vanhat vain kohauttivat olkiaan kuin lokin ylilennolle.
Oikein mainiota poika, oikein mainiota! Tuolla tavalla minäkin olisin tehnyt, ehkä taisin tehdäkin , isä sai viimein sanottua naurunsa välistä ja Edward saattoi vetää rauhassa henkeä. Isällä todellakin oli outo huumorintaju, mutta eihän hänellä ollut mitään sitä vastaan.
Tulevana kapteenina sinun onkin otettava kaikista asioista selvää. Kyllä, Zel varmaan kertoikin jo, että saarella on aarteemme, joka on vaarallisin ihmisen luoma ase. tai oikeastaan, se ei ole ase, vaan yksinkertainen esine, jonka sisällä on voimaa. Emme puhu tästä, vasta luolassa. ƒlä ota ketään mukaasi, ei edes Zeliä, Edward, ymmärrätkö? isä sanoi ja Edward lupasi pyhästi, vaikkakin sormet ristissä selän takana.
Soutuveneet osuivat rantahiekkaan ja miehet hyppäsivät niistä vetäen ne pidemmälle rantaan, ettei vuorovesi veisi niitä merelle. Miehet jakaantuivat ja lähtivät kaikki omille teilleen. Edward huomasi isänsä lähtevän trooppiseen palmumetsään ja viittasi Zeliä päänliikkeellä seuraamaan. Zel nyökkäsi ja odotti hetken ennen kuin lähti seuraamaan Edwardia.
Sademetsä oli tiheää ja ilma raskasta hengittää meri-ilman jälkeen. Edwardia melkein ihmetytti moinen vihreys, muttei hän pitänyt metsässä leijuvasta ahtauden tunteesta. Meri oli avoin ja jatkui silmänkantamattomiin, siellä oli vapaus, toisin kuin ahtaassa ja kosteassa metsässä. Maailma oli hämärä täällä suurien puiden alla ja valon siivilöityi lehtien välistä luoden metsään mysteerisen tunnelman. Koko sademetsä tuntui olevan täynnä jotain outoa voimaa, joka ei olisi kuulunut sinne. Aivan kuin koko luonto olisi odottanut jotain kamalaa varpaillaan. Linnutkin lauloivat varautuneesti ja papukaija rääkyi hermostuneena, huhuileva laulu kaikui metsässä, jossa ei oikein muuta kuulunutkaan. Edward harkitsi hetken papukaijan hankkimista, mutta kun jokin rääkyvä paisti säikäytti hänet melkein ulos nahastaan hän lupasi paistaa seuraavan sellaisen päivällisekseen.
Edward tunkeutui metsikön läpi kiroten tuuriaan. Miten hitossa isä pystyi liikkumaan täällä saamatta aikaan ääntäkään? Edwardilla ainakin oli ongelmia kiusallisten köynnösten kanssa.
Haistakaa paska , Edward murisi hiljalleen köynnöksille jotka jälleen sulkivat hänen tiensä. Silmäkulmasta hän näki miten jokin varjo hyppäsi puusta toiseen hänen päänsä yli. Zel ainakin osasi liikkua hyvin metsässä, muttei Edward omistanut vastaavia tasapainonlahjoja kuin pienikokoinen Zel.
Edward unohti pian Zelin ja keskittyi itse läpäisemään viidakon mahdollisimman nopeasti pysyäkseen isänsä tahdissa mukana. Viimein hän pääsi pahimman viidakon läpi joelle. Edward kohotti kulmiaan katsellen epäillen elän värjäämää vihreää vettä. Joki ei ollut suuri, mies pääsisi sen läpi muutamalla askeleella. Mutta jokin oli pielessä pahasti, Edwardin vaisto sanoi niin, joki ei voisi olla niin hiljainen. Vedestä kuului ääntä, eräänlaista laulua. Kaunista, uskomatonta laulua.
Vedetär, näytä kasvosi , Edward pyysi nöyrästi, hän tiesi ettei vedettäriä kannattaisi suututtaa. Se oli merimiehen sääntökirjan ensimmäisenä kohtana. Vedettäret olivat miltei sama asia kuin seireenit, mutta vedettäret olivat olleet ihmisnaisia joskus jotka olivat jostain syystä katkeroituneet miehilleen ja vannoneet kostoa. Siten heistä oli tullut vedettäriä. Ja toisin kuin seireenit, vedettäret eivät halunneet pahaa jokaiselle miehelle, vain heille jotka olivat heidät pettäneet. Edward ei ollut koskaan tavannut vedetärtä, vain kuullut juttuja heistä.
Naisen hahmo nousi vihreästä vedestä leveästi hymyillen. Hänen ihonsa tiivistyi ja muuttui vaaleaksi oikeaksi ihoksi vihreästä vedestä. Mustat vapaat hiukset solmiutuivat pitkälle letille joka ylettyi ristiselkään asti. Itse naisen otsahiukset olivat pörröiset kuin leijonanharja. Siniset suuret silmät katselivat suoraan Edwardin silmiin. Vedettären kasvoissa oli jotain miehekästä, vaikka hän olikin todella kaunis naiseksi. Uhmaa ja miehekästä päättäväisyyttä. Omituinen vedetär, Edward ajatteli samalla kun ihaili naisen kauneutta. Tämä oli muuten muuttunut kokonaan ihmiseksi, paitsi jalat jotka olivat yhä osa jokea. Hänen yllään oli soturiasu.
Heippa suloinen poika, kukas sinä olet? vedetär kysyi hieman aasialaisesti korostaen. Edward oli täydellisen varautunut kauniin vedettären varalle ja piti tähän hieman etäisyyttä, turvallisuus syistä. Vedettärillä oli tapana tappaa miehet seireenejäkin tuskallisemmin.
Olen Edward. Oletko sinä joen valtiatar? Edward kysyi ja vedetär heilautti mustan pörröisen kiehkuran selkänsä taakse taas nauraen huvittuneena.
Kyllä, kyllähän niinkin voisi sanoa, vaikkei olekaan kovinkaan imarreltua olla tällaisen puron valtiatar , vedetär sanoi virnistäen eikä Edward osannut tehdä muutakaan kuin matkia. Turha antaa vedettärelle aihetta suuttua.
Hienoa, saisinko pyytää lupaa ylittää jokesi, hurmaava vedetär? Edward kysyi yrittäen tavoitella kohteliasta äänen sävyä. Vedetär nojasi taaksepäin kädet ristien.
Sinulta puuttuu kaikki kohteliaisuuden taju. Tunsin kerran miehen, jolla oli uskomattoman ihanat tavat. Hän oli muutenkin uskomaton, komea, kiltti, rehellinen ja suloinen. Hänen hiuksensa olivat tiikerinraitaiset ja silmät kuin verenhimoisen pedon. Mutta nuo pedon silmät saivat jokaisen naisen himoitsemaan tuota miestä. Minun pahani, minäkin rakastuin häneen , vedetär sanoi ajautuen muistoihinsa. Edward vilkaisi ympärilleen tietämättä mitä sanoa tai tehdä.
Totta kai sinä saat puroni poikki kulkea suloinen Edward , vedetär sanoi varmuudeksi. Mutta onko sinulla aikaa tarinalle?
No kyllä kai? Edward sanoi. Vedetär hymyili ja aloitti tarinansa.
Minullakin oli kerran mies jota rakastin. Mutta en tiedä mikä meni vikaan, hän oli maakrapu, minä kaipasin enemmän. Lähdin meren taa ja odotin hänen seuraavan minua. Muttei hän koskaan palannut luokseni. Unohtiko hän minut, sitä en kai koskaan saa tietää. Mutta oli syy mikä tahansa, en voinut elää ilman häntä. Minä kuolin ja sain ikuisen elämän vedettärenä. Päätin tulla tänne, missä ei olisi ketään, voisin surra yksin hänen peräänsä. Mutta ikuisuus yksin on aika kurjaa , vedetär sanoi ja muuttui jälleen joeksi.
Nyt voit kulkea tästä, Edward. Olen aarteesi vartija, Sawyerin lapsi. Esi-isäsi pyysivät minut aikoja sitten vahtimaan tätä jokea ja estämään vieraiden saapumisen tänne. Aarre on tappava väärissä käsissä ja minä estän sen joutumisen vääriin käsiin. Mene ja katsomaan aarrettasi, mutta älä käytä , vedetär sanoi ja joki hiljeni. Edward katsoi sitä hiljaa sanomatta sanaakaan, tajuamatta mitä juuri tapahtui. Zel pudottautui hänen vierelleen vaiti, hän oli seurannut kaikkea mitä oli tapahtunut yläilmoista. Hän tuijotti Edwardia silmät suurina.
Vartija, salli ystäväni, Zelin astua jokesi yli myös , Edward sanoi. Hän luotti täydellisesti Zeliin, tämä ei pettäisi häntä missään vaiheessa. Hän saisi kulkea hänen vierellään. Joki pysyi vaiti.
Mennään , Edward sanoi päättäväisenä. Zelin silmät pyöristyivät vielä vähän lisää ja hän värähti kauhusta.
Mitä, tuonne veteenkö? Se olentohan tappaa meidät! Zel huusi kauhuissaan. Edward pudisti päätään.
Ei hän tapa. Hän ei ole koskaan tappanut, hän on vain pettynyt ja yksinäinen. Hän odottaa ja tappaa vain ne, jotka tästä luvatta kulkevat niin kauan kunnes hänen odotuksensa päättyy , Edward sanoi ja Zel katsoi tätä kuin hullua. Oliko se hullu likka sekoittanut Eddienkin pään tempuillaan?
Mikä helvetin odotus?
Hän odottaa petosilmäistä miestään takaisin , Edward sanoi ja kahlasi veteen. Zel katseli hievahtamatta miten Edward ylitti vedettären joen ilman välikohtauksia, aivan kuin se olisi ollut aivan tavallinen joki. Edward huokaisi helpotuksesta, vedetär oli pitänyt sanansa. Zel sen sijaan näytti epäilevän.
Mitä sinä siellä seisot? Ala tulemaan! Edward huudahti.
Oletko hullu? Sinä olet Sawyerin kakara, pääset varmasti yli, mutta minä olen vieras! Zel huudahti hermostuneena hiki otsaa pitkin valuen. d**n, ai niin, Edward oli unohtanut ettei Zel pitänyt lainkaan minkäänlaisista yliluonnollisista olennoista.
Tule nyt. Ei se tee sinulle mitään, olethan ystäväni. Edward suostutteli toista.
Se tappaa minut! Zel kiljahti. Edward iski kädellään otsaansa ja kahlasi joen toiselle puolelle taas Zelin luo. Zel tuijotti Edwardin silmiin suoraan, joissa oli pelottava katse, jotenkin pelottava vain.
Mitä aiot? Zel kysyi hermostuneena.
Järjestää sinut tuon hiton joen yli , Edward sanoi ja nappasi Zeliä kädestä. Zel raasu ehti vain kiljaista jotenkin epätoivoisesti ja lensi Edwardin olan yli suoraan jokeen kyljelleen. Zel loikkasi heti jälleen seisaalleen ja juoksi pois joesta kuin vauhko hevonen. Zel juoksi vielä joen jälkeen parikymmentä metriä metsään ja Edward tuli perässä tyytyväisenä itseensä, olihan hän saanut Zeliin liikettä. Zel ei ollut välittänyt senttiäkään ilmeisesti juostessaan vettä pakoon paljonko ääntä oli saanut aikaan, sillä hän oli katkonut puolet puista kun oli juossut ohi. Zel parka, hän todellakin taisi pelätä ihmisen hahmoisia yli luonnollisia olentoja. Zelin paha että sellaisia näkyi joka toinen päivä. Noh, kyllä Zel kai joskus niihin tottuisi.
Edward löysikin Zelin erääseen puuhun kiivenneenä, hauraalta oksalta kiikkuen ja hyvin kiukkuisena. Sen näki tämän märästä naamasta.
Ohhoh, mihin sinä oikein putosit? Olet aivan märkä, sinun pitäisi varoa jalkojasi! Edward heitti ja Zel näytti tälle keskaria yrmyn näköisenä.
Hah hah! Juuri sitä, hah hah! Zel rääkäisi ja itsekseen hihittävä Edward jatkoi matkaansa välittämättä Zelistä, tämä kyllä seuraisi.
Maasto muuttui nyt paljon helpommaksi liikkua ja Edward pääsi ottamaan jopa muutaman juoksuaskeleen välillä. Pian hän löysi taas isänsä tuoreet jäljet, vain pari minuuttia vanhat. Edward seurasi niitä ja muutaman minuutin kuluttua löysikin tiensä suuren luolan ovelle. Edward vihelsi ja vihellys kaikui luolan seiniä pitkin.
Edward ei enää pelännyt vaan asteli suorinta tietä luolaan ja sen sokkeloisiin syövereihin. Edward tunnisti heti luolan kaavan, hän huomasi tunnistavansa jokaisen kulman ja kaarteen. Luolan pohjapiirustus oli samanlainen kuin hänen ja Nicholaksen lautapeli, jota he olivat pelanneet kyllästymiseen asti nappuloina. Sen nimi oli tainnut olla jokin etsi aarre, tai jokin vastaava. Miten sopivaa, isä oli todellakin suunnitellut tätä pitkään. Jos kuka tahansa muu olisi lähtenyt suunnistamaan labyrinttiin, hän olisi takuuvarmasti eksynyt. Edward tunsi hetken ansaittua ylpeyttä itsestään, hänhän selviäisi helposti isän tehtävästä kunnialla. Zel ei seurannut häntä enää, se ei olisi tarpeen. Hän olisi vain eksynyt, hän ei ollut jostain syystä koskaan saanut pelata sitä lautapeliä. Se oli Sawyerien peli, niin kuin oli tämäkin.
Edward löysi tiensä pelilaudan keskelle, jossa oli lautapelissä ollut aarrearkku, hän löysi valtavan luolan, jonka keskellä oli lampi ja lammen keskellä pieni saari. Siis ihan oikeasti, pienen pieni saari. Se oli noin kahdenkymmenen metrin päässä rannasta ja saaren keskellä oli koroke, jonka päällä lepäsi valtava puulaatikko, joka oli suunniteltu suuriin laivoihin avomerelle. Edward muisteli, että heidän laivallaan oli täsmälleen samanlainen arkku.
Eikö olekin hieno näky? hänen isänsä kysyi haikealla äänellä hänen selkänsä takaa. Edward ei ollut huomannut hänen läsnäoloaan ja säpsähti hieman. Isä asteli poikansa viereen, joka oli jo kuten mies. Siinä he katsoivat yhdessä arkkua, jossa lepäsi aarre.
Vesi saaren ympärillä hohtaa , Edward huomautti tajutessaan tosi seikan, että merivesi saaren ympärillä välähteli. Aivan kuin sinisiä pyrstötähtiä olisi uinut veden pintaa pitkin saaden sen joskus pärskähtelemään ja kiiltämään.
Ne ovat neitojen sieluja , isä sanoi ja värähti, kylmästä tai kauhusta. Edward katsoi tätä kummissaan, hän ei ollut koskaan nähnyt isänsä pelkäävän mitään. Ei edes ylivoimaista vihollista tai merilohikäärmeitä.
Mitä pelättävää vedettärissä on? Edward kysyi. Yleensä kun puhuttiin meressä asuvista neidoista, puhuttiin vedettäristä. Isä naurahti katkerasti ja selitti Edwardille.
Kunpa ne olisivatkin vedettäriä. Ei, eivät ole. He ovat murhaajia, hulluja ämmiä joiden järjen valo sammui jo heidän eläessään. Heistä tuli hulluja tappajia, jotka halusivat vain tuhota kaiken minkä kaikki muut loivat. Yksikin noista naisista on tappanut enemmän kuin kukaan meistä, ehkäpä jopa enemmän kuin kaikki merirosvot yhteensä. Niiden hullujen naisten sielut suljettiin aarteemme sisään mustalla magialla, tarkoituksena luoda täydellinen ase ihmisille , isä sanoi vakavalla äänellä. Mutta he eivät luoneet mitään muuta kuin surmanloukon ja ihmisten tuhon.
Mikä aarre on? Edward kysyi valmistautuneena jo miltei millaiseen vastaukseen hyvänsä. Valot vedessä alkoivat pelottamaan häntä enemmän ja enemmän kun hän tiesi niiden todellisen olomuodon.
Sinähän tiedät, että maailmassa on magiaa? Ja jos sitä harjoittelee, opit ehkä hallitsemaan sen mahtavaa virtaa. Tai sitten voi turvautua erilaisiin maagisiin esineisiin, joiden kautta saa saman voiman. Aarre on maaginen esine, jonka ainoa tarkoitus on antaa ihmiselle voimaa , isä sanoi haikeana, hän olisi halunnut oppia hallitsemaan tuota voimaa, sen sisään on kerätty kaikkien naismurhaajien sielut, jotka olivat tarpeeksi hulluja ja sadistisia. Aarteen luojat ajattelivat, että miehinä he saattaisivat hallita naisia aarteen sisällä, mutta ähäkutti, ei onnistunutkaan. Joku älykääpiö meni ja käytti aarretta tuosta vain ja siitä oli seurauksena massamurha. Naisten sielut valtasivat miesparan ruumiin ja alkoivat kostamaan, kaikille ihmisille maan päällä. Se vasta olisikin ollut kamalaa , isä sanoi ja tuhahti asialleen. Edward ei nähnyt aiheessa mitään tuhahtamisen arvoista, joten pysyi aivan hiljaa ja antoi isänsä tuhahdella loppuun.
Kerro minulle lisää , Edward pyysi sävyttömällä äänellä.
Oletpas utelias. No, sen minä sanon sinulle poika, älä koskaan pue maskia ennen kuin olet aivan satavarma, että hallitsen sen. Muuten olet itse pahemmin kusessa kuin koskaan ennen , isä sanoi ja siirteli jalkojaan. Luolassa ei ollut mitään muut kuin arkku ja sen sisällä aarre. Muu kulta ei olisi loistanut tässä huoneessa, arkku olisi imenyt sen kauneuden itseensä ja muuttanut sen peloksi.
Noiden ämmien sielut ympärillä, ovat vain varjoja oikeista sieluista. Varjot eivät satuta sinua, vain oikeat. Mutta varjolla on silmät ja jos hullun psykopaattiämmän varjo huomaa sen, olet niin kuollut. Ne eivät ole huomanneet meitä vielä, vasta kun menet veteen ne näkevät sinut. Eli älä mene veteen ellei ole välitön pakko , isä neuvoi.
Sinun tehtäväsi on suojella aarretta ja kouluttautua hallitsemaan sitä. Jos sinä et ole tarpeeksi aikaisin kykenevä hallitsemaan sitä, kouluta poikasi ja tyttäresi siihen. Sawyerin suku valtaa vielä maailman, heti kun löytyy tarpeeksi vahva ihminen kantamaan aarretta ja hallitsemaan sitä. Sillä välin me odotamme, kärsivällisesti , isä tuumi enemmän itselleen kuin Edwardille, joka kuunteli korva kovana jokaista isänsä antamaa neuvoa. Edward oli hyvä oppimaan ja muistamaan asioita ja nämä isän opetukset tulisivat säilymään hänen päässään vielä pitkään.
Teen niin , Edward sanoi ja he molemmat kääntyivät yhteisestä ajatuksesta ympäri ja lähtivät luolasta, jättäen aarteen sinne omaan rauhaansa, ainakin toistaiseksi.
He kulkivat vaiti ulos labyrintistä ja viidakon poikki joelle. Isä tervehti kohteliaasti vedetärtä, jonka kuva välkkyi pinnassa himmeänä. Edwardkin tervehti tätä ja vedetär nyökkäsi heille hymyillen takaisin.
Edward kulki isänsä jäljessä takaisin laivaan miettien hiljakseen mielessään olisikohan Zel uskaltanut taas ylittää joen vai ei. No, ainakin Edward oli saanut kaiken mitä tarvitsisi. Tarvittiin siis tarpeeksi vahva mies kantamaan aarretta ja tuomaan Sawyerin perheelle valtaa ja varakkuutta. Ja Edward olisi se mies! Hän oli jo päättänyt sen ja päätti alkavansa treenata aarteen hallitsemista varten heti tänään! Hänestä tulisi maailman valtias, Edward ajatteli hieman sarkastisesti, mutta antoi ajatuksen olla. Kaiken hyvän piti antaa odottaa itseään ennen kuin se olisi kypsä tehtäväksi, vai?
Matka takaisin laivaan kului hiljaisuuden vallitessa, isän että pojan ollessa syvällä mietteissään. Rannalla miehet odottivat heitä jo, levittäytyneinä rannalle ja pelaten omaisuuttaan nopilla pois. Zel oli heidän joukossaan, ja kuten aina, hän voitti miltei jokaisen pelin. He nostivat nopista katseensa pahoillaan, sillä olisivat halunneet pelin jatkuvat vielä vähän pidempään, muttei mahtanut mitään. Kapteeni komensi heidät takaisin laivaan yhdellä päänliikkeellä ja miehet nousivat raukeina hiekalta.
Mennään sitten jos mennäksemme ollaan tultu , Zel huomautti Edwardille, joka hymyili vinosti noustessaan veneeseen ja tarttuessaan airoon. Zel oli niin oikeassa, mutta hän palaisi tänne kyllä vielä.

[snippy]

Matka laivaankin kului oudon hiljaisuuden saattelemana, aivan kuin miehet olisivat tienneet jonkin juuri alkaneen, joka sai Edwardin isän hermostumaan silmin nähden. Hän ei laskenut katsettaan laivastaan, jota kohti he soutivat pikkuhiljaa, vain airojen narinaa ja ääntä, joka kuului kun airot osuivat veteen. Kaikki tuntuivat odottavan jotain.
Laivalle he nousivat köysitikkaita pitkin ja kuten aina, kapteeni ensin ja sitten Edward. Zel kiilasi jälleen kolmanneksi, joka sai muutaman vanhemman rosvon karjaisemaan kiukkuisesti pojalle, joka vain virnisti vinosti heille ja kipusi köysiportaat ylös. Nicholas oli odottamassa heitä kannella, katsellen heidän tuloaan pieni epäilys silmissään.
Miten meni, isä? hän kysyi isältään ja liittyi tämän matkaan komentosillalle.
Mainiosti, kerrassaan mainiosti , isä sanoi ja Nicholas mulkaisi Edwardin selkää, kun tämä oli kääntynyt puhumaan Zelille. Zel huomasi Nicholaksen mulkaisun ja hänen silmänsä kapenivat varoittavasti Nicholakselle, joka kääntyi jälleen isänsä puoleen.
Mitä nyt, Zel? Edward kysyi.
Ei mitään. No, Eddie, kerro ihmeessä mitä näit siellä , Zel hoputti, mutta Edward hiljensi hänet käden liikkeellään ja marssi pitkin askelin suoraan kapteenin hyttiin, jonka seinillä oli niitä outoja tauluja naisista, jotka eivät itkeneet, vaan seisoivat miekat kädessä tauluissaan vinot hymyt ohuilla tai muhkeilla huulillaan. Niin monen naisen kuvat ja vasta nyt Edward tajusi, etteivät he olleet isän rakastajattaria, he olivat sieluja aarteen sisällä. Silloin kun he olivat vielä olleet ihmisiä.
Edward viittasi Zeliä sulkemaan oven takanaan ja Zel teki työtä käskettyä ja asteli sitten Edwardin perässä kapteenin pöydän eteen. Se oli verhottu kokonaan kartoilla ja merkinnöillä ja sen reunalla oli hedelmäkori, jossa oli omenoita, mangoja ja monia muita hedelmiä ja vihanneksia ja niiden sekaan oli siroteltu kultakoruja ja timantteja. Isä rakasti kumpiakin yhtä paljon. Ylimielisesti hymyillen nuori ja typerä Edward asteli pöydän toiselle puolelle ja istuutui kapteenin tuoliin katsellen vielä typerämpää Zeliä, joka nojasi toiseen jalkaansa kädet ristittyinä rinnallaan. Vanhempina he olivat usein seisseet näin, toinen toistaan tuijottaen, mutta silloin katseet olisivat erilaiset. Nyt ne olivat iloisia, odottavia ja luottavaisia. Joskus ne tulisivat olemaan todella, todella erilaisia.
Aiotko kertoa minulle, vai miksi toit minut tänne ja istuit tuohon kiellettyyn tuoliin , Zel sanoi viitaten heidän lapsuusaikojensa leikkiin, jossa kapteenin tuoli oli ollut kielletty, eikä kukaan saanut istua siihen. Sääntö oli pätenyt näihin päiviin asti, mutta nyt Edward istui siinä, isänsä tuolissa ilkeästi hymyillen käsiinsä nojaillen.
Minäpä kerron sinulle salaisuuden, Zel , Edward sanoi ja Zel suoristautui ja keskittyi kuuntelemaan. Ja Edward kertoi, kaiken mitä luolassa oli tapahtunut. Kaikki mitä oli ajatellut, kaiken mitä siellä oli. Miten sinne pääsi, ansat ja kaikki. Typerä kertoi vielä typerämmälle. Se oli Edwardin lapsellista luottamusta, joka perustui Zelin lupaukseen olla hänen yliperämiehensä kun laiva olisi heidän Edwardin isän kuoltua. Yliperämiehen ja kapteenin oli jaettava kaikki salaisuutensa, kuten isä ja hänen perämiehensä tekivät. Mutta heille se oli erilaista kuin nyt. Kun Edward myöhemmin muisteli, hän myönsi sen suurimmaksi erehdyksekseen.
& Ja niin siinä kävi , Edward lopetti tarinansa. Zel kohautti kulmiaan ihmeissään, tuo tarina oli todellakin outo. Aarre olikin ihmiskunnan tuho, jossa asui naisen sieluja? Hän vihasi kaikkea tällaista ylimaallista, mutta ei voinut mitään, kaikki olisi vielä hyvin. Ja niiden varjot uiskentelivat yhä vesissä? Todella vastenmielistä.
Nämä olivat sitten luottamuksellisia tietoja , Edward sanoi ja Zel nyökytteli ja kumarsi tälle käsi sydämellään.
Ne tulevat pysymään sellaisina, kapteeni , Zel sanoi ja Edward nyökytteli hyväksyvästi. Hänestä todellakin tulisi kapteeni, hän ajatteli hymyillen niin leveästi, että hänen hampaansa välähtelivät kuin pirulla. Tästä tulisi mahtavaa.

22.Elokuuta
Hieman pilvistä, tuuli navakka
Zel, kerro toki, mitä isä näytti Edwardille siellä luolassa? Nicholas kysyi Zeliltä aivan läheltä kuiskaavalla äänellä. Zel pyörähti ympäri katsomaan Nicholasta. Yö oli jo laskeutunut useampi tunti sitten ja laiva lipui kevyessä yötuulessa eteenpäin. Zel ohjasi juuri, Edwardilla ja tämän isällä oli ollut jotain puhuttavaa kapteenin hytissä jostain perheensisäisestä asiasta, Zel tiesi kyllä että se oli aarteesta, eikä isä halunnut kenenkään muun kuulevan heidän keskusteluaan.
Miksi et olisi itse mennyt mukaan? Sinähän olet myös hänen poikansa , Zel sanoi heilauttaen suurta puista ruoria oikealle Nicholaksen suuntaan voimakkaasti. Nicholas ei sanonut mitään, vaan viittasi päätään ja eräs laivan alhaisimmista varkaista, Bob lapsenkeinuttaja, asteli ylös. Zel irvisti, hän ei pitänyt miehestä sitten senttiäkään, tämä oli pervo joka tappoi ja raiskasi lapsia ihan vain oman mielihyvänsä johdoksi.
Hän huolehtii ruorista, meillä on puhuttavaa , Nicholas sanoi liukkaasti ja Zel kohautti kulmaansa kysyvästi. Nicholaksen kalpeat kasvot hohtivat kuunvalossa kuin pääkallo, joka vain lisäsi tämän epäluotettavuutta. Zel todellakin vihasi tuota miestä. Bob tuli hänen ja ruorin väliin puoliväkisin ja Zel joutui väistämään silkasta inhostakin. Nicholas tarttui häntä käsipuolesta ja puolittain saattoi ja puolittain raahasi laivan takaosaan, jossa kukaan ei varmastikaan kuullut heidän sanojaan. Kiukkuisena Zel risti käsivartensa ja tuijotti Nicholaksia vastenmielinen kiilu silmissään. Zel oli laihempi ja lyhyempi kuin Nicholas, mutta selvästikin voimakkaampi ja nopeampi. Lisäksi Zel oli taitava käyttämään miekkaa vyöllään, toisin kuin Nicholas, jolla ei ollut aseita lainkaan mukanaan. Nicholas oli toisin sanoen avuton kuin kissanpentu koirien kapakkatappelussa. Ei sillä, että koirilla olisi ollut kapakkatappeluja tai että kissanpennut eksyisivät sinne. Se oli siis vain vertauskuva!
Niin, Zel, mihin jäinkään? Nicholas kysyi katsellen taivaalle, jossa oli pilviä, jotka risteilivät tähtitaivaan halki kuin suuret laivat.
Etkö muista? Zel kysyi epäuskoisena ja Nicholas kääntyi kiukkuisena hänen puoleensa.
Se oli taiteellinen kohtaus! Tuollaisena se pitää tallentaa historiankirjoihin , Nicholas sanoi arvokkaan näköisenä ja Zel kysyi itseltään, eikö Nicholas tuntenut itseään koskaan tyhmäksi kun käyttäytyi noin?
Mutta kun ei täällä ole yhtään historiankirjaa. Eikä kirjoja kannata töhriä, ei ainakaan silloin kun sinut pitäisi lisätä sinne , Zel huomautti ja Nicholaksen olisi tehnyt mieli heittää koko mies yli laidan. Hänestä ei ollut mitään muuta kuin haittaa.
Sinä et tajua mitään syvämielistä!
En todellakaan, ainakaan jos kutsut tuota syvämieliseksi! Minusta se on enemmänkin karmivaa , Zel heitti huomionsa jälleen asteen liian terävällä äänellä. Hän ei saisi puhua kapteenin pojalle noin, Nicholas sanoi mielessään.
Sinä tässä olet karmiva typerä kana!
Missä kana? Onko sekin jokin syvämielinen historiallinen vertauskuva? Mietitäänpä, mietitäänpä& kana. Kana, kana& mitä kummaa se voisi tarkoittaa? Aah, nyt keksin! Kanakeittoa! Ruoka-aika! Sitähän sinä yritit sanoa, vai? Okei, minä häivyn, moikka! Zel huudahti ja kääntyi ympäri Nicholaksen tuijottaessa hänen selkäänsä ällistyneenä. Zel oli aina halunnut sanoa jotain noin typerää Nicholakselle, mukavaa kun viimeinkin siihenkin oli tullut tilaisuus.
Sinä tässä olet typerä kana! Nicholas korjasi tietämättä mitä muutakaan sanoa. Zel kääntyi katsomaan tätä pettyneenä.
Olisit heti sanonut! Mies hyvä, te ette oikein osaa ilmaista itseänne oikein , Zel sanoi ja Nicholas tajusi tuolla hetkellä monta asiaa.
Ha! Sinä yrität saada minut ohittamaan aiheen! Senkin nokkela apina! Nicholas huudahti ja nenäänsä kaiveleva erittäin olen-tyhmä-moi-näköinen Zel raapi toisella kädellään päätään.
Apina? Mikä arvoitus tämä nyt on&
Ole hiljaa. Kerro minulle sen sijaan, mitä Edward kertoi sinulle , Nicholas sanoi ja Zel vakavoitui välittömästi, vaikka kyseli jälleen itseltään, eikö hän ollutkaan vakavissaan siitä kana-jutusta lähtien?
En tiedä mistä puhut. Hän ei ole kertonut minulle mitään , Zel sanoi ja Nicholas kääriytyi syvemmälle mustaan samettiseen takkiinsa, valmiina miltei kaikkeen.
Kyllä sinä tiedät, minulla on silmät seinissä. Mutta ei korvia, siksi seison nyt tässä , Nicholas sanoi ja Zel kohautti pahoillaan olkiaan värähtäen hieman. Nicholaksella oli takki, mutta Zelillä oli yllään vain ohut valkoinen pellava paita ja hieman polven yli ylettyvät housut ja yöllinen tuuli oli purevan kylmä. Zel halusi todellakin olla sisällä, mutta hän tiesi, ettei Nicholas päästäisi häntä helpolla.
Minä en muista hänen maininneen minulle yhtikäs mitään , Zel sanoi viattomimmalla äänellään silmät suurina, mikä sai Nicholaksen turhautumaan hieman, muttei tämä näyttänyt sitä Zelille.
Mikä saisi sinut muistamaan, ystävä rakas? Nicholas kysyi ja Zel kohautti olkiaan pahoillaan.
Ihmismieli on arvoituksellinen& Mutta luulen, etten todellakaan muista mitään. Harkitaan asiaa uudestaan parinkymmenen vuoden kuluttua, jos silloinkaan muistan mitään. Enkä todellakaan ole ystäväsi tai rakkaasi , Zel huomautti ja kääntyi taas ympäri lähteäkseen, mutta Nicholas tarttui Zeliä hartiasta voimalla. Zel oli jo ravistamaisillaan hänen kätensä pois, mutta Nicholas repäisi hänet itsensä luokse sellaisella voimalla, että Zelin tasapaino petti ja hän paiskaantui reelinkiä vasten sellaisella voimalla, että ilma pakeni hänen keuhkoistaan. Nicholas kyykistyi hänen puoleensa inhan lähelle ja katsoi häntä läpitunkevasti vihreillä ilkeillä silmillään. Zel osasi lukea ihmisiä sen verran, että tiesi Nicholasin vihaavan häntä ja Edwardia enemmän kuin ketään muuta. Mutta nyt Nicholaksella oli jotain aivan muuta mielessään.
Hyi, pysy kaukana! En tiennyt, että seksuaalinen suuntautumisesi oli kieroutunut, mutta minä en ole samanlainen kuin sinä! Pysy kaukana, älä koske , Zel kiljaisi kuin tyttö, joka aiottiin raiskata. Bob vilkaisi taakseen ja virnisti vinosti, sairas paskiainen kun oli. Kukaan muu ei kuulisi tai näkisi heitä koko laivassa, harva oli edes hereillä. Ainoastaan ne, jotka tarvittiin välttämättöminä laivan liikkeellä pitämiseen.
Pidän etäisyyteni, mutta kuuntele ensin. Minua ei kiinnosta mikään muu kuin se, että saisin olla jonain päivänä merirosvolaivan kapteeni. Siitä hyvästä myisin vaikka sieluni saatanalle, jos tarvitsisi. Mutta nyt, en tarvitse sitä. Nyt tarvitsen vain vähän tietoja sinulta, laivamme käärmeeltä, joka tietää aina kaiken. Mutta jos haluat tietää eivät mitkään seksuaaliset rajat todellakaan häiritse minua, jos saan sillä minkä haluan , Nicholas sanoi ja ensikertaa Zel alkoi hermostua hieman. Hänen kätensä alkoivat hikoilla, sillä hän tiesi olevansa kunnon pulassa nyt.
Olet hullu!
En, vain kunnianhimoinen. Ja tiedän, että niin olet sinäkin, hyvin rehellisyysrajoitteinen mies oletkin. Mikä on hinta, että saan tietää isän pikku salaisuuden? Nicholas kysyi, mutta Zel vain pudisti päätään, hymyillen jäätävän ilkikurisesti.
Enpäs taida kertoakaan!
Olet kuollutta lihaa.
Kuolleet ovatkin kaikkein luotettavimpia, meillä ei ole tapana availla suitamme liikaa , Zel huomautti ja hymyili ilkeästi Nicholakselle, jolloin tämä purskahti nauruun.
Haluatko todellakin tietää, mitä minä tiedän, rakas käärmeeni? Rakas Edwardisi tuomionpäivät ovat jo lähellä, kello tikittää jo , Nicholas huomautti samalla kun istuutui alas Zelin viereen, laskien käden tämän harteille kuin pitääkseen tämän siinä. Mutta siinä oli muutakin, jokin sykki miehen kädessä. Se oli magiaa, elämän virtaa ja Nicholas oli juuri ladannut käteensä tarpeeksi paljon magiaa, että sen voimalla saisi Zelin sydämen pysähtymään, tai pystyisi tekemään tälle jotain pahempaa, paljon pahempaa.
Mitä tarkoitat?
Kerron sinulle pienen salaisuuden, rakas Zel. Suurin osa tämän laivan miehistöstä odottelee jo minun komentojani. Minun, sen oikean kapteenin. Ja juuri näköetäisyyden ulkopuolella odottelee toinen merirosvolaiva, joka on myös minun komennuksessani. Katsos, Zel, olen erittäin aikaansaava mies. Minulla on jo tarpeeksi miehiä, että voisin hyökätä tähän laivaan ja tappaa kaikki isäni kannattajat ja veljeni. Mutta ei siinä olisi järkeä, en saisi silloin aarretta, joka lupaa valtaa, jollaista yksikään mies ei saata hallita, ellei ole valmis , Nicholas sanoi. Zel oli tyrmistynyt tästä kaikesta. Hän tiesi, että nyt hänen olisi valittava kummalle puolelle menisi. Nicholas voittaisi ja tappaisi Edwardin. Mutta halusiko Zel kuolla vai ei? Edes ystävänsä ja veljensä puolesta?
Huomaan ilmeestäsi, että ymmärsit tilanteesi. Mutta sinulla onkin valinnanvapaus, toisin kuin veljelläni. Sinä voit halutessasi ryhtyä minun vakoojakseni ja hylätä veljeni. Silloin selviäisit hengissä, minun vierelläni. Olethan sinä tavallaan minunkin veljeni , Nicholas sanoi maireasti hymyillen. Ja ethän halua olla ikuisesti laivan pellenä?
Hmm& varsin& mielenkiintoinen ehdotus , Zel huomautti ja Nicholas nyökkäsi. Tilanne ei todellakaan ollut hyvä, Zelin kannalta, ei todellakaan.
Eikö olekin? Nicholas huomautti ja Zel purskahti raikuvaan nauruun niin että komentosilta kaikui.
Aarre on luolassa, jota vartoi vedetär. Luola on labyrintti, joka on sama kuin lautapeli, jota pelasit Eddie kanssa kun olit pieni , Zel sanoi hyytävällä äänellä, mutta hymyillen yhtä lämpimästi kuin hän aina hymyili kaikille. Hän näytti aivan siltä, kuin tämä juttu olisi kokonaan harkittu teko.
Hyvä herra, myitte juuri sielunne saatanalle , Nicholas sanoi ja kumartui Zelin puoleen ja kuiskasi tämän korvaan, olet nyt minun vakoojani. Sanakin Edwardille, niin olet kuollutta lihaa. Tällaiset asiat ovat salaisuuksia.
Ne tulevat pysymään sellaisina, kapteeni , Zel sanoi ja Nicholas hymyili hänelle.
Hyvä poika. Nyt mene ja ota selvää, mistä Edward ja isäni puhuivat. Tule sitten kertomaan sinulle, onko selvä?
On.
Niine hyvineen Zel lähti ja jätti Nicholaksen katsomaan yksin tähtiä. Miten kauniita ja kylmiä ne olivatkaan. Niin tavoittamattomia, ne varmastikin olivat taivas. Mutta eihän Nicholas tai Zel, saati kukaan muu laivan pettureista sinne pääsisi. Mutta pääsisikö Edwardkaan, koska hänkin oli ryöstänyt ja tappanut monta elämänsä aikana.
Me kaikki siis tapaamme toisemme helvetissä, oletan , Nicholas sanoi ja lähti komentosillalta. Bob jäi yksin kannella laulamaan ikivanhaa lastenlaulua karmaisevalla äänellään. Se jotenkin sopi tähän tilanteeseen.
Käännä laiva ympäri. Me menemme takaisin saarelle hakemaan aarrettani , Nicholas komensi Bobia joka suoristautui heti.
Aye, sir , tämä sanoi ja käänsi ruorista.
Juuri kun Zel oli astumassa kapteenin hytin eteen, eräs hänen ja Edwardin ystävistään, yliperämiehen nuori avustaja, viittasi häntä tulemaan luokseen.
Kapteeni haluaa nähdä sinut.
Zel koputti kapteenin hytin oveen ja kapteenin ääni sisältä kehotti häntä käymään sisään. Zel pujahti oven raosta ja etsi katseellaan Edwardia, joka ei ollutkaan huoneessa.
Anteeksi, kapteeni, mutta missä Edward on? Zel kysyi ja kapteeni nosti katseensa papereistaan hymyillen leveästi Zelille ja viittasi tätä tulemaan luokseen. Zel sulki oven perässään ja asteli kapteenin pöydän eteen, jossa oli enemmänkin karttoja kun hän viimeksi oli nähnyt.
Puhut aina muodollisesti minulle& voisit joskus puhutella minua isänäsi, minähän kasvatin sinut vaimoni kanssa , Edwardin isä sanoi ja Zel naurahti pienesti. Hän ei ollut koskaan osannut kutsua tätä miestä isäkseen, eikä osannut kyllä vieläkään, eikä koskaan tämän eläessä pystyisikään.
Miksi sinä kutsuit minut tänne? Zel kysyi uteliaana ja Edwardin isä nojasi leukansa käsiinsä tukien itsensä pöytään, tarkkaillen Zeliä valppailla silmillään. Mies oli jo vanhentunut, iän tuomat rypyt risteilivät hänen ahavoituneilla kasvoillaan kuin arpiverkosto, (oli välissä niitäkin) ja tämän olkiin ylettyvissä hiuksissa oli jo harmaata. Hänen kätensä olivat laihtuneet ja olomuotonsa hieman muuttunut, mutta muuten hän oli yhtä voimissaan kuin ennenkin. Hänen silmissään oli sama viisas ilkeä kiilto, jonka ansioista hänestä oli tullut merirosvolaivan kapteeni. Miehenä hän oli erittäin viisas ja raaka, mitkä olivat tärkeitä ominaisuuksia merirosvolle. Hän oli yksi niistä miehistä, joita hän kunnioitti enemmän kuin ketään muuta tässä maailmassa. Ironisinta oli, että hän aikoi juuri sekaantua tämän kuolemaan, jopa ajatus siitä häiritsi häntä.
Olet kuullut jälleen jonkin ikävän salaisuuden, Zel. Sinä todellakin olet uskomaton, sinulla on korvat kaikkialla , kapteeni sanoi ja naurahti heikosti.
Eipä taida olla.
Eikö? Et tainnut siis tietää siitä, että Nicholas aikoo tappaa Edwardin? kapteeni kysyi ja Zel hätkähti silmin nähden ja mies nauroi sydämensä pohjasta, taisin saada sinut kiinni!
Joo, olet todellakin hyvä , Zel sanoi nauraen, mutta silti jollain tasolla surullisena. Jos olisit vain tiennyt koko totuuden&
Sinä olet taitava, Edward pärjää mainiosti taistelussa Nicholasta vastaan, mutta olen silti huolissani. Nicholas on ovela kuin mikäkin hirviö, hän keksii jotain millä päästä eroon veljestään. Ja Edward on liian hyväuskoinen epäilläkseen veljeään , kapteeni sanoi miltei surumielisesti.
Niinpä& , Zel sanoi tietämättä mitä muutakaan sanoa.
Zel. Minulla on sinulle komento. Pidä huoli Edwardista ja varmista, että hän pysyy elossa. Tiedän, että se on rankkaa, mutta olet ainoa, johon voin luottaa tässä asiassa , vanha mies sanoi.
Lupaan sen , Zel sanoi, muttei ollut lainkaan varma mitä juuri lupasi. Kapteeni huokaisi syvään.
Tänään kerron Nicholakselle, että aion antaa laivan Edwardille, enkä hänelle. Ole huomenna varuillasi, Nicholas tulee olemaan todella huonolla tuulella , kapteeni varoitti ja Zel nyökytteli ja kumarsi. Sittemmin hän poistui ja se oli viimeinen kerta, kun hän puhui kapteenille kasvotusten.

[snippy]

Zel löysi Edwardin riippukeinustaan hyräilemästä tyytyväisenä. Zel kiipesi ketterästi punkkaansa, joka oli aivan Edwardin yläpuolella.
Miksi olet noin hyväntuulinen? Zel kysyi huvittuneena Edwardilta. Hän oli saanut kaiken itsekontrollista jälleen takaisin, eikä pelännyt enää puhutella Edwardia. Tämä hymähti huvittuneena, muttei sanonut mitään maatessaan silmät kiinni riippukeinussaan varsin tyytyväisen näköisenä. Zel kumartui niin pitkälle kun uskalsi toivoen ettei riippukeinu antaisi periksi ja katsoi haastavasti Edwardiin.
Veikö kissa kielesi, macho? Zel kysyi ja Edward avasi silmänsä loukkaantuneen näköisenä.
Anteeksi mitä? Puhuttelet juuri uutta kapteenia, isottelija. Eli parempi käyttäytyä, tai vedän sinut kölin alitse , Edward sanoi ja Zel oli tipahtaa riippukeinustaan.
Sinä olet uusi kapteeni?
Jup. ƒläkä huuda noin. Se on vielä ns. salaisuus, vaikka kaikkihan sen tietävät , Edward sanoi viitaten miehiin, joita hyöri heidän ympärillään. Edwardin ja Zelin punkat olivat aivan seinän vieressä ja Zelillä oli ikkuna merelle, joka vuoti myrskyissä aina. Silloin ei mitenkään saanut nukuttua.
Zel katsoi miehistöön, jotka tekivät kuka ikinä mitä. Jotkut kertoivat tarinoita näteistä tytöistä, jotkut haastoivat riitaa ja osa nukkui. Kaikki olivat Zelille tuttuja, samoin kuin Edwardille, Eddielle ehkä jopa hieman läheisempiä. Miten kovasti hän pettyykään, kun noista suurin osa pettävät hänet, Zel huomasi ajattelevansa. Minä myös. Edward Sawyer, petturien piirittämä. Siitä saisi kirja.
Sinulla on aina yhtä hyvä tuuri, kapteeni& noh, nauti olostasi , Zel huomautti ja Eddie virnisti kuin pikkupoika.
No helvetissä aion! Eddie huudahti ja repäisi Zelin lattialle kädestä ja nauroi päälle.
Ja sinusta tulee perämieheni, Zel! Edward huudahti ja Zel potkaisi Edwardin lattialta alas riippukeinustaan ketterällä liikkeellä, niin että tämä tipahti lattialle Zelin viereen urahtaen. Pari miestä vilkaisi heitä ihmeissään, mutta keskittyi sitten jälleen omiin tekemisiinsä, jälleen kerran nuo kaksi tappelevat& Nauraen Zel nousi seisomaan Edwardin yläpuolelle ja hymyili vinosti.
Niin teen , Zel sanoi hymyillen leveästi.

22.Elokuuta
Selkeää, tuuli hyvä
Aamuaurinko valaisi meren koko komeudessaan ja välkehtien ja välähdellen se toivotti kaikki tervetulleiksi. Edward asteli ulos kannen alta venytellen nautinnollisesti. Suurin osa miehistä oli mennyt jo, mikä oli jo toisaalta ihme. Yleensä kaikki olivat niin loputtoman laiskoja, että nousivat vasta kun, joku tuli potkimaan heidät tai laulamaan oopperaa aamuvarhaisella äänellä. Mikäköhän erikoistapahtuma tänään oli meneillään&
Edward ei huomannut aluksi mitään erikoista, miehet vaeltelivat kannen halki erillään tai ryhmissä, osa hoiti hommiaan, mutta suurin osa näytti kiillottavan aseitaan, aivan kuin jokin massakohtaus olisi iskenyt heihin kaikkiin. No, kait se oli hyvä, että he huolsivat aseitaan joskus.
Edward, älä liikahdakaan , Nicholas sanoi ja kosketti pistoolilla hänen niskaansa. Edward värähti ja kääntyi hieman nähdäkseen veljensä silmänurkastaan. Tämän kasvoilla oli vakava ilme, mutta hänen huulensa olivat kohonneet julmaan hymyyn.
Nicholas, se on pistooli, sillä ei kannata leikkiä , Edward sanoi, vaikka tiesikin jotenkin, että Nicholas ei leikkinyt, vaan oli aivan tosissaan.
Minä en leiki, Edward. Minä olen tosissani nyt. Isä sanoi minulle viime yönä, että sinusta tulisi kapteeni, eikä minusta. Petyin siitä kovin& tiedäthän sinä sen. Hän on laivan vankilassa, siinä pienessä mustassa kopissa, jonne sinä ja Zel minut aina vitsillä tungitte tuntikausiksi. Mutta nyt on minun vuoroni leikkiä ja sinä menet sinne tapaamaan isääsi, hän todellakin haluaa varmasti puhua kanssasi monesta asiasta , Nicholas sanoi ja eräs Edwardin luotetuimmista miehistä köytti hänen kätensä ja toinen otti hänen aseensa. Muut katselivat toimitusta vaihtelevin ilmein. Osa ihmeissään, osa tyytyväisinä, osa lannistuneina, osa iloisina.
Tämä ei sitten ole mitään henkilökohtaista, Eddie , Edwardin aseen ottanut mies sanoi ja ojensi Edwardin miekan Nicholaksen toiseen käteen, joka ei pidellyt pistoolia. Asettaan laskematta Nicholas talutti köysistä Edwardin kannen alle suoraan käytävään, josta pääsi siihen pieneen ahtaaseen koppiin, jonne ei mahtunut hyvä että kaksi poikaa istumaan. Ovella seisovista vahdeista toinen avasi oven, jonka takana sidottu Edwardin isä puolittain seisoi ja puolittain istui. Tämä kohotti kasvonsa, jotka oli hakattu pahemman kerran aamuyönä Nicholaksen käskystä. Mies ei jaksanut hyvä että seistä, saati taistella vastaan. Edward antoi Nicholaksen tönäistä itsensä tyrmään, hänellä ei ollut mitään sanottavaa enää, hän oli tyrmistynyt.
Olkaa siellä nyt vähän aikaa, minulla on aarre haettavana. Kun tulen takaisin, hoidan loppuun sen, minkä jo aloitinkin jo monta vuotta sitten , Nicholas sanoi ivallisella äänellä ovessa olevan pienen ristikon läpi. Edward kääntyi jäykästi ahtaassa sellissä ympäri ja tuijotti ivallisesti Nicholasta.
Et sinä tiedä edes, missä aarre on. Olit häviäjä jo syntyessäsi, Nicholas , Edward nauroi, mutta kun näki Nicholaksen itsevarman hymyn, Edwardin nauru hyytyi ja sammui kokonaan.
Voi Edward, veljeni, minä kyllä tiedän, missä aarre on ja miten päästä siihen käsiksi. Pikkulinnut lauloivat , Nicholas hyräili ja lähti pois jättäen Edwardin siihen paikalleen, kauhusta kankeana. Hänet oli petetty, ei vain laiva, vaan myös Zel. Ainoa, johon hän oli koko laivallaan luottanut oli ollut Zel ja nyt tämä meni kavaltamaan hänet kuin arvottoman rakin!
Zel tiesi, eikö tiennytkin? Edwardin isä kysyi Edwardilta, joka puri huultaan, isä oli sanonut, ettei hän saisi kertoa kenellekään, mutta ensimmäinen asia, jonka hän oli laivaan päästyään tehnyt oli kertonut Zelille kaiken.
Arvasin siis oikein. Olet typerä, Edward. Et saa luottaa tällaisia salaisuuksia kenellekään, vaikka hän olisi sielunystäväsi. Petos on vain muutamasta sanasta kiinni ja sanoilla on helppo pelastaa henkensä jos puhuu hyvin. Ja Zel on paras mies puhumaan ja pelaamaan pokeria , isä huomautti takeltelevalla äänellä viitaten siihen, että Zel saattaisi osata valehdella aivan pokkana kenelle vain. Edward ei voinut olla ajattelematta, Nicholaksen sanoja, hoidan loppuun sen, minkä jo aloitinkin jo monta vuotta sitten. Oliko Zel mukana Nicholaksen juonessa jo vuosia sitten, juonessa jonka tarkoitus oli murskata Edward? Oliko Zel valehdellut hänelle pokerikasvoillaan kaikki nämä vuodet, vain jotta kuulisi häneltä kaiken, mikä Nicholaksen tarvitsi tietää?
Edwardin olo oli muserrettu kun hän nojasi oveen, joka oli niljakas ja jonka pintaa oli raavittu monin kynsin. Kovin moni ihminen oli kuollut tänne nälkään, mutta se todellisuus ei nyt kiinnostanut senttiäkään Edwardia. Hänet oltiin murskattu henkisesti miltei kokonaan, kaikki ihmiset jotka olivat pitäneet hänen maailmaansa pystyssä, olivat pettäneet hänet tai olivat nyt avuttomia. Hänen elämänsä tukipilarit ja haaveet, kaikki kaatuivat pois ja tilalle tuli rinnassa vellova pelko kuolemasta oman veljensä kädestä. Veljen, jota hän kuitenkin rakasti kuten pikkuveljeä saattoi rakastaa. Ja ystävän, jonka käsiin oli luottanut elämänsä, joka oli antanut sen valua pois sormiensa välistä kuin hiekan. Edward oli yksinäinen, yksinäinen ja peloissaan ja se oli ensimmäinen kerta hänen elämässään kun hän tunsi sen tunteen. Hän ei voinut ajatella muuta kuin tulevaa kuolemaansa.
Zel on hyvä myrkkyjen ja lääkkeiden kanssa. Hän ei sekoita niitä toisiinsa, hän osaa parantaa siinä missä tappaakin. Nicholas osaa vain tappaa, toisin kuin Zel. Siinä pojassa on jotain hyvää, mikä tekee hänestä parantajan. Usko vain siihen, poikani, ehkäpä se palkitaan , isä sanoi ja Edward loi tähän katseen olkansa yli. Mitä tämä vanha hakattu mies yritti sanoa Edwardille? Hän ei nähnyt enää mitään ylpeää isänsä olemuksessa, hän ei ollut enää merirosvolaivan kapteeni. Hän oli hakattu vanha mies, jonka yllä virui kuoleman varjo. Mutta toisin kuin Edward, vanha mies ei pelännyt sitä, ei vähääkään. Siis Edwardkin päätti olla urhea ja olla itkemättä. Hän ei ollut pikkupoika, joka itki aina kun jokin meni hieman pieleen.
Olen ylpeä kaikista kolmesta pojistani. Mutta jos ollaan rehellisiä, tällä hetkellä olen erityisen ylpeä Nicholaksesta ja Zelistä. He ottivat oman tiensä, eivätkä jääneet noudattamaan orjallisesti vanhan miehen vaatimuksia. He tekevät kuten miehen täytyy ja taistelevat itse oman tiensä vapaaksi, välittämättä asettamistamme siteistä, jotka kieltävät petoksen ja perhemurhan , isä sanoi ja Edward jäi tyrmistyneenä kuuntelemaan hänen sanojaan. He tekevät kuten merirosvojen kuuluukin, vapaina ja riippumattomina. Se on se, mitä me kaikki ajamme takaa kun ryhdymme tähän Jumalan hylkäämään hommaan. Ja sinun, Edward, pitäisi ottaa mallia heistä.
Tuomitsetko minut? Edward kysyi kylmästi ja pelko muuttui kivuksi, joka esti häntä miltei hengittämästä. Siihen sekoittautui hippusellinen vihaakin, raivoa joka nousi kun hänelle sanottiin, että hän oli huonompi kuin kiero veljensä tai petturi.
En tuomitse. Sanon vain, että sinusta saattaisi tulla tuolla rehellisellä asenteella oikein mainio upseeri Englannin laivastoon, mutta ei merirosvoksi. Kylmyyttä poikani, muuten joku muu jäädyttää sinut. Ehkäpä jonain päivänä olen sinustakin ylpeä, mutta nyt ajattelen vain, että olet hyödytön kun annat nyt jo periksi , isä sanoi osuen oikeaan. Edward oli antamassa juuri periksi kaikelle tälle, mutta eihän hän silloin varmastikaan saisi mitään mitä halusi elämältään. Todellakin, jos hänestä tulisi kapteeni, hän tappaisi vaikka koko laivallisen miehiä ja oman veljensä ja ystävänsä siinä samalla. Ainakin tällä hetkellä hän tekisi niin.
Hyvä on, minä menen ja tapan Nicholaksen, vaati se mitä vain. Sen minä vannon, en päästä häntä tästä kuin koiraa veräjästä , Edward sanoi ja ensi kertaa hänen silmiinsä syttyi pelottava raivo ja viha, joka ajaisi häntä eteenpäin. Isä hymyili heikosti.
Siinä on minun poikani. Luulin, että hän lähti jonnekin , isä sanoi ja menetti tajuntansa. Edward huomasi, että lattia oli kokonaan liukas verestä, joka oli vuotanut isän haavoista. Se oli valitettavaa, muttei isä saanut enää tässä tilanteessa Edwardilta kamalasti myötätuntoa, viha oli niin uusi tunne, että se korvensi kaikki muut. Edward nojasi oveen ja päätti itsekin levätä niin kauan kuin pystyisi. Hän ei ollut vielä niin hyvä taikuudessa, että olisi saanut oven auki, joten ei auttanut muukaan kuin odottaa ja laatia suunnitelmaa, jonka päätarkoituksena oli tappaa Nicholas ja Zel, vaikka Edwardilta itseltään menisi henki.
Siinä he sitten istuivat, istuivat ja istuivat. Sellissä ei ollut ikkunoita ja siellä haisi pahalle, todella, todella pahalle. Jokin ruumiinosa oli ilmeisesti mädäntynyt siellä vähän liian kauan edellisen vangin jäljiltä ja sen haju oli piintynyt vanhaan puuhun. Jos et koskaan ole istunut sellissä, jossa haisee mädäntynyt ihmisliha, Edward saattaisi kertoa että se ei ollut kamalan mieluisa kokemus. Ja istuminen hakatun verisen miehen vieressä, joka sattui olemaan oma isä, se kokemus oli vielä puistattavampi. Edwardin ruskeat hiukset tuntuivat nousevan pystyyn, mutta hän kesti ja lupasi olla oksentamatta. Sellissä ei ollut edes ikkunaa, eikä ilma kiertänyt lainkaan, joten samalla kun he kärsivät henkisesti ja fyysisesti kun he olivat tukehtua. Ja sellissä oli tukahduttavan kuuma, kuin helvetissä, eikä lainkaan vähätellen.
Jos se Nicholaksen ketale ei tule nopeasti, en tapakaan häntä nopeasti vaan todella, todella hitaasti , Edward rääkyi kuivalla äänellä. Hän ei ollut edes saanut aamiaista ja nälkäinen iltapäivä sarasti ilmeisesti jo. Kukaan ei tullut sellin oven taakse, vain vartijat vaihtuivat, mutteivät puhuneet mitään vangeille, ehkä he eivät kehdanneet.
Viimein, monen tunnin kuluttua, ovi avautui valoon ja he näkivät edessään neljän miehen varjot. He ojensivat kätensä ja tarttuivat sidottuun kaksikkoon repien heidät ylös ja mukaansa.
Ei tarvitse repiä, emme me ole mitenkään rampoja , Edward huomautti, mutta häntä pitelevä huivipäinen arpinen mies virnisti hänelle paljastaen kaikki puuttuvat hampaansa, joka ällötti Edwardia jollain tasolla. Hän olisi halunnut lyödä nekin hampaat sisään vielä jonain päivänä.
Ette ole vielä, mutta kohta varmastikin te olette, kun Nicholas pääsee asialle , mies sanoi sylkien puhuessaan Edwardin kasvoille ja tämä nyrpisti kyömynenäänsä halveksuvasti. Edward ei vaivautunut lainkaan vastaamaan, mies ei tiennyt mistä hän puhui.
He astelivat ylös kannelle, jossa kaikki miehet tuijottivat Edwardia ja tämän isää. Syyttäviä, tuomitsevia katseita. Puisella lattialla oli verta, monen miehen veri. Hänelle ja isälle uskollisten miesten kohtalot oli päätetty ilmeisesti paljon aikaisemmin kuin heidän. Heidät oli tapettu esimerkiksi, Edward tajusi nostaen katseensa mastoon, jossa riippui hirtettynä kaksi isän uskollisinta miestä. Vanha yliperämies ja tämän avustaja. Heidän raajansa roikkuivat löysinä ja päät retkottivat, he olivat kuolleet hitaasti tukehtuen. Ja samalla poikkipuulla istui Zel, heilutellen jalkojaan rennosti ja nojaillen taaksepäin. Ja juuri kun Edward ja tämän isä astelivat poikkipuun ali, Zel veti veitsen esiin vyönsä alta ja katkaisi yliperämiehen köyden, niin että tämän kuollut ruumis tippui hervottomana aivan Edwardin isän jalkoihin. Isä hätkähti selvästikin nähdessään kuolleet, tyhjyyteen tuijottavat silmät, joiden luottavainen ilme oli kadonnut samalla kun niiden hohtokin, tuijottivat puolisyyttävästi Edwardin isää. Tämä kohotti katseensa ylös Zeliin, joka ei hymyillyt, vain leikitteli. Isän paras ystävä, kai hänelle voit sanoa vielä hyvästit? Hänen eleensä sanoivat, kun hän leikitteli veitsellään, hänen olevan niin viaton, niin taivaallisen viaton.
Tapan sinut , Edward sanoi Zelille, niin hiljaa, ettei hän kuullut sitä. Heidän laivansa viereen oli ankkuroitu toinen laiva, pienempi ja ketterämmän näköinen. Sen nimi oli Gilarthen, ja se oli varsin uusi tulokas näillä vesillä ja nyt selvisi, että sen todellinen kapteeni olikin Nicholas. Laivan kannella katseli erittäin huvittuneen näköinen miehistö, joista osa oli myös Vinglotin kannella. He olivat vieraita, mutta näyttivät kotiutuvat parhaillaan laivalle. Petturimiehistö seisoi heidän rinnallaan aivan rennosti, aivan kuin niin olisi suunniteltu tapahtuvan jo pitkään. Ehkä niin olikin suunniteltu.
Viimein he saapuivat kapteenin hytin ovelle, jossa ilmeisesti heitä odotti Nicholas. Bob avasi oven ja kumarsi ivallisesti heille. Edward nyökytti päätään takaisin hänelle ja hymyili valloittavasti. Oven takana avautui tuttu näkymä kapteenin hyttiin, jonka puisen pöydän ääressä istui Nicholas, nojaillen taaksepäin raskaassa tammituolissaan, jossa oli kauniit kuvioinnit. Tämä näytti olevan siinä kuin kotonaan ja viimeinkin tyytyväisenä.
Isä, veli. Mikä ilo onkaan tavata teidät, vihdoinkin, olen odottanut tätä jo kauan , Nicholas sanoi lämpimästi, nousematta tuolistaan. Ja todellakin, miten tyytyväiseltä Nicholas näyttikään. Aivan kuin tämä olisi lapsi, joka oli viimeinkin saanut tikkarin, josta oli unelmoinut niin kauan.
Nicholas, näen, että olet ottanut ohjat omiin käsiisi. Ja olen imarreltu, että poikani osasi olla noin paskamainen, se kertoo, että kasvatukseni on onnistunut. Mutta minua ihmetyttää, mikset ole tappanut meitä vielä? isä kysyi Nicholakselta, joka nousi seisomaan sulavasti kuin käärme, hymyillen mahtipontisesti.
Koska minulla on vielä teille näytettävää. Ei hätää, te kyllä kuolette pian, mutta haluan, että näette ensin jotain, uuden leluni , Nicholas sanoi ilottomalla äänellä. Miehet hytissä hymisivät tyytyväisinä, mutta Edwardin mielestä esitys oli enemmänkin säälittävä. Nicholas esiintyi, esiintyi ja esiintyi, muttei mennyt koskaan suoraan asiaan. Nytkin hän vain kukkoili tuossa kapteenin takissa, henkihieveriin hakatun miehen edessä, joka olisi kuitenkin voinut nousta tuosta ja repiä Nicholaksen suolet ulos. Muttei isän olisi tarvinnut, Edward ottaisi sen kunnian ihan mielellään.
Uusi leluko? isä kysyi.
Olet yhä sama lapsi, kuin olet aina ollutkin, Nicholas , Edward sanoi ja Nicholas naurahti, nostaen pöydältä esineen, joka oli kääritty karheaan tummaan säkkikankaaseen. Esine ei ollut kuin hieman miehen kämmentä suurempi, mutta Nicholas näytti koskettavan sitä uskomattoman kunnioittavasti.
Saanen esitellä teille, Pyhien naisten naamion, miksi sen nimesin. Eikö se olekin kaunis , Nicholas kysyi, paljastaen tummanvihreän, kauniilla käsityöllä tehdyn naisen kasvojen muotoisen naamion, jonka kuviot olivat kiemurtelevia ja inhottavia, luotaan työntäviä. Koko naamio oli luotaantyöntävä, paha. Mutta Nicholasta, joka piteli sitä käsissään, se näytti vain houkuttavan.
Isä kalpeni nähdessään naamion, sitä ei olisi saanut nostaa paikaltaan.
Typerys, mitä olet mennyt tekemään? tämä sihahti, sylkien puhuessaan, naamion saa nostaa vain, jos olet valmis siihen. Sinä et ole, Nicholas. Ja millaisen tuhon saatkaan aikaan, jos nyt tuon kasvoillesi nostat.
Voi, rakas isä, ei. En minä sitä vielä pue ylleni, vasta kun olen valmis, vaikkei siihen mene kauaa. Halusin vain näyttää sen teille, se on niin kaunis, oma kultani , Nicholas sanoi, silittäen naamion päälakea, josta törrötti pari pitkää vaaleaa hiussuortuvaa. Edward tuijotti veljeään ihmeissään, ei mitenkään kauhuissaan. Hän oli vain saanut varmistuksen teorialleen, jota oli kypsentänyt mielessään monet vuodet. Nicholas oli hullu.
Minä hallitsen taikuutta, osaan taikoa ilman sanoja pian. Minä en tarvitse kuin puolikkaan sanan ja saatan tuomita monet ihmiset kuolemaan, ilman tätä kirottua naamiotanikin. Minulla on kaksi laivaa, joissa olen kapteeni, olen suorastaan jumala näille miehille , Nicholas kertoi heille hurmiossaan.
Heidän on pakko uskoa, että olet jumala, tai muuten tappaisit heidät kaikki , Edward ärähti. Nicholas kääntyi katsomaan kunnolla veljeään vasta nyt ja asteli tämän luo. Hän liu utti sormiaan tämän ohimolta leukaan asti, raapaisten samalla tähän punaisen naarmun.
Niin. Niin tekisin. Ja he uskovat, he kaikki. Jopa rakas apinasi uskoi minua, hän suuteli jalkojani ja kerjäsi katsettani. Olisitpa nähnyt, miten hän petti sinut, miten he kaikki pettivät sinut , Nicholas sanoi, tietäen, että satutti Edwardia. Mutta kun mitään ei näkynyt Edwardin kasvoilla, ei vihaa eikä surua, Nicholas sai tarpeekseen ja kääntyi isänsä puoleen samalla kun veti pistoolin leveästä vyöstään. Hän painoi sen vanhan miehen ohimolle, ennen kuin tämä ehti viimeistä sanaansa sanoa. Ja Nicholas veti liipaisimesta. Pamaus kaikui hytissä ja seinälle roiskus verta ja verisiä aivonkappaleita, kun vanhan miehen heikko kallo antoi periksi luodin tieltä ja päästi sen läpi. Isää pidellyt merirosvo päästi irti inhoten, hän oli juuri todistanut kapteeninsa murhaa. Edwardin silmät suurenivat, muttei hän vieläkään sanonut mitään, vaan vannoi tappavansa Nicholaksen niin tuskallisesti, kuin vain saattoi. Kyseinen henkilö, joka oli tämän tappouhkauksen kohteena, kääntyi Edwardin puoleen hymyillen raukeasti.
Halusin sinun näkevän tuonkin, ennen kuin kuolet itse. Nyt olet aivan yksin, viimeiset sekunnit elämästäsi. Ei isän tappaminen ole niin kamalaa, se on aivan luonnollista. Yhtä hyvin olisin voinut tappaa kenet tahansa, joka estää pyrkimykseni tulla kapteeniksi , Nicholas sanoi raukeana, eikä selvästikään katunut senttiäkään.
Olet hullu , Edward sanoi Nicholakselle, joka tähtäsi nyt aseen Edwardin otsaan. Edwardia pidellyt mies kyyristyi, hän ei todellakaan halunnut luotia otsaansa. Muttei Edward kyyristynyt, vaan tuijotti vihaisesti takaisin Nicholaksen silmiin, jotka, jos oli mahdollista, vihasivat Edwardia vielä enemmän kuin tämä pikkuveljeään.
Sinä et kutsu minua hulluksi , Nicholas sihahti.
Mutta sinä olet hullu, veljeni , Edward sanoi, säälien. Nicholas näytti raivostuvan, kukaan ei säälinyt häntä ja kaikkein vähiten hänen inhottu veljensä. Nicholas painoi liipaisinta samalla hetkellä kuin Edward heilautti päätään sivuun, mutta luoti osui hänen päähänsä.
Edward lysähti velttona maahan, nytkähtäen muutaman kerran. Hänen täytyi elää. Hänen täytyi kostaa Nicholakselle isänsä kuolema. Hänen täytyi kostaa Zelille tämän petos. Hän ei voisi kuolla, ennen kuin nämä kaksi makaisivat hänen jalkojensa juuressa kuoleman kouristamina. Ennen kuin hän sai nämä ajatukset loppuun, hänen päässään sumeni.

22.Elokuuta
Iltapäivä, säästä ei tietoa
Nicholas seisoi Vingilotin kannella, sonnustautuneena uuteen kapteenin asuun, pitkään mustaan takkiin, joka kestäisi hyvin tuulen ja tuiverruksen kuin myös antoi hänestä pelottavan vaikutuksen muille. Päässään komea hattu, jota koristi strutsin pitkä musta sulka ja pitkät tummat saappaat jalassaan hän näytti ihan uudelta ihmiseltä. Ja niin hän olikin, hän oli juuri katkaissut kaikki siteensä perheeseensä ja se tuntui hänestä hyvältä, niin mahdottoman hyvältä.
Hyvät herrat. Aion pitää lupaukseni ja lopetan tämän odottelun merellä, hyökkäämme heti ensimmäisen kauppalaivan kimppuun, tapamme, ryöstämme ja murhaamme niin paljon kuin haluamme. Ei enää inhimillisiä esteitä, miehet , Nicholas sanoi ja sai osakseen hurrausta, miehet saivat viimeinkin mitä halusivat. Nicholas kääntyi Bobin puoleen ja julisti kovaan ääneen.
Bob on tästä lähin Gilarthenin kapteeni ja toivon, että kaikki tottelevat häntä , Nicholas julisti vielä ja Bobin julmille kasvoille kohosi ihastunut ilme, hänestä tulisi kapteeni, kaikkien merirosvojen unelma! Kapteeni sai aina tehdä mitä halusi ja tämä tarkoitti Bobille paljon lapsia, joille laulaa kehtolauluja, kunnes nämä nukahtaisivat syvään uneen. Mutta Nicholaksen pisteliäs katse herätti Bobin päiväuniltaan.
Ja sinä tottelet minua, etkä unohda, taikavoimiani , Nicholas uhkasi ja vain malliksi napsautti sormiaan ja tuuli yltyi kovaksi hänen käskystään, jolloin se keinutti mastossa roikkuvan perämiehen avustajan ruumista niin, että köysi josta tämä roikkui narisi kuuluvasti. Bob nielaisi, hän saattoi olla hullu, mutta tuon viestin hän ymmärsi. Hän ei itse halunnut keinua kuoleman kehdossaan, ainoastaan lasten pitäisi keinua siinä kehdossa.
Töihin, miehet , Nicholas komensi ja kaikki tottelivat nopeasti, narisematta ja tarkasti, kaikki halusivat miellyttää tätä uutta julmaa kapteenia. Zel oli laskeutunut mastosta ja asteli pitkin askelin Nicholaksen luokse. Tämä oli Zeliin kylmän huvittuneen katseen, juuri sellaisen kuin Zel olettikin petoksestaan ansaitsevan. Oma henki, kallis henki.
Mitä nyt aiot? Zel kysyi Nicholakselta hymyilemättä, hänellä ei ollut mitään syytä suututtaa tätä nyt, kun hänen arvonsa oli mennyt, kun hän oli kertonut kaiken, minkä oli Edwardista tiennyt.
Mitäköhän? Ryöstää, hallita ja tappaa ja nauttia siitä , Nicholas sanoi lyhyesti ja hymyili rakastavasti Zelille ja hipaisi tätä pitkäkyntisillä sormillaan poskeen, enkä minä sinua tapa vielä. Olet paras vakooja jonka tiedän ja nyt kun Edward on poissa pelistä, olet varmasti uskollinen minulle, olethan?
Nicholas kouraisi kiinni Zelin mustista hiuksista ja veti tämän pään väkivaltaisesti luokseen.
Olehan? Nicholas sihahti hampaidensa välistä, kädet täynnä taikuutta, joka oli valmis tappamaan. Zel nyökytteli hermostuneena, Nicholas oli todellakin hullu nero.
Kunnioittavasti Teidän, Nicholas , Zel sanoi ja antoi ison t:n aivan ääntyä puhuessaan. Nyt kannatti vain miellyttää Nicholasta, kun tämä oli noin herkässä tilanteessa. Tyytyväisenä Nicholas päästi Zelin ja silitti tämän mustia hiuksia muutaman kerran ja Zelin teki niin mieli lyödä tätä niin lujaa kuin vain jaksoi. Muttei hän lyönyt, vaan kesti nöyränä, katse maahan laskettuna ja hartiat lysähtäneinä.
Niin kuin luulinkin , hän sanoi hyvillään ja viittasi sitten kapteenin hyttiä hyisesti hymyillen, mene siivoamaan sotku.
Aye, sir , Zel sanoi ja kääntyi kohti ruumaa, josta hakisi pesutarvikkeet. Miehiltä hän oli jo ehtinyt kuulla, että hytissä olisi aikamoinen sotku. Mutta heti ruumaan päästyään Zel etsi paikan, josta hän kuulisi sanan tarkkaan, mitä Nicholas ja Bob puhuivat, siis jos he olivat jääneet samaan kohtaan, reelingin reunalle. Zelin onneksi olivat.
Lankkujen väliin oli jäänyt ohuita railoja kun laivaa oli rakennettu ja jos osasi valita oikean kohdan ja kuunnella oikein tarkkaan, saattoi kuulla, mitä kannella sanottiin. Sateen aikaan salakuuntelu oli mahdottomuus, koska railot turposivat umpeen, muttei ollut satanut niin pitkään aikaan, että äänet kuului selkeinä. Nytkin Zel painoi korvansa lautoja vasten ja keskittyi kuuntelemaan, näin hän oli saanut selville monta salaisuutta, jotka laivan kannella oltiin lausuttu.
Aiotko todellakin jättää hänet henkiin? Bob kysyi ahdistuneena, hänkään ei ollut koskaan pitänyt Zelistä kun ei tämä Bobistakaan. Nicholas tyrskähti.
Hänellä on tarkat korvat ja hän osaa leikkiä niin hyvin nöyrää, että hän mielyttää minua. Mutta saa nähdä kauanko hän osaa olla mielikseni, hänhän oli Edwardin lemmikki , Nicholas sanoi.
Edward oli aivan liian rehellinen, hänellä oli paha vaikutus miehiin. Suurin osa heistä pitää sinua silti roistona, kukaan ei haluaisi seilata samalla laivalla Saatanan kanssa , Bob sanoi ja epäröi selvästikin, tämä oli puhunut ohi suunsa.
Olenko minä heille Saatana? Nicholas kysyi, selvästikin otettuna, mutta kummastellen. Hän ei koskaan ollut kuulunut kristinuskon kannattajiin, hän kallistui aina enemmän Saatanan kuin Jumalan puolelle. Sopii imagoon, Zel ajatteli.
Hmm& Olet. Mutta hyvä kapteeni myös, he eivät vain pitäneet siitä kun tapoit kapteenin, ei kun isäsi ja Edwardin , Bob sanoi ja Zel nyökytteli. Edward ja tämän isä olivat olleet aina suositumpia kuin Nicholas, he olivat olleet sosiaallisia ja hyviä ihmisiä ja hyviä merirosvoja. Eivät siis kilttejä, vaan asiansa osaavia ja heihin luotettiin.
Aivan, olisihan minun pitänyt olettaa. Minun pitää haihduttaa Edwardin muistot heidän mielestään, ennen kuin mitään muuta vahinkoa tapahtuu. Edwardilla oli siis niin suuri vaikutus, hän kesytti heidät kaikki , Nicholas sanoi huvittuneena. Nicholas oli oikeassa, Zel myönsi. Jokainen mies tällä laivalla oli pitänyt Edwardista ja ellei Nicholas olisi heittäytynyt tuollaiseksi, olisi vaikka kuollut tämän puolesta. Edwardista olisi tullut niin hyvä kapteeni, jos tämä olisi osannut taikoa ja varoa Nicholasta. Jopa minä, Zel ajatteli ironisesti, vaikka aiheutinkin tämän kaiken, en osaa olla katumatta hieman. Hän taisi kesyttää minut kuten kaikki muutkin. Muttei Zeliä todellakaan huvittanut muuttua sellaiseksi typerykseksi kuin yliperämies ja tämän avustaja, joita ei edes kuolema erottanut kapteenistaan. Nicholas ja Zel olivat siinä kohtaan samanlaisia. He halusivat itse päättää kohtalonsa.
Mutta Zel taitaa olla nyt suurin uhka , Bob huomautti, tämä halusi Zelin hengiltä, etkä sinä hänen korviaan oikeastaan tarvitsisikaan, vai mitä?
En todellakaan, hän on vain minulle voitonmerkki, kuten tämä laiva ja sen miehistökin. Oli vain niin loputtoman mukava huomata, miten Edwardin kesyin koira kumartaa minulle nyt , Nicholas sanoi, minäkin vihaan häntä, hänen itsetietoista naamaansa ja mahtailevaa luontoaan. ƒlä huoli, kun voiton huuma on ohi, hän on kuollutta lihaa.
Zelin kulmat kurtistuivat ja hän puri hampaansa yhteen niin kovaa kuin vain saattoi. Hänenkin elinaikansa oli siis päätetty, enempää hänen ei tarvitsisi kuulla ja ellei hän pian ilmestyisi jälleen kannelle, Nicholas alkaisi epäillä jotain. Siispä Zel nappasi sangon, jossa oli jo ennestään likaantunutta pesuvettä ja kovan harjan, jossa oli pitkä varsi ja loikki takaisin kannelle, miettien samalla kuumeisesti, mitä tehdä.
Edwardin eläessä kaikki oli ollut huomattavasti helpompaa, Zel ajatteli katkerana kävellessään rennosti kapteenin hytille, ettei herättäisi epäilyksiä. Eikä laiva varmastikaan pysähtyisi minnekään kaupunkiin tai menisi edes lähelle maata pitkään aikaan, koska muonavarastot oltiin juuri täydennetty. Eli siinä menisi Zelin pakomahdollisuudet. Ei hän voisi lähteä uimaankaan minnekään, se olisi rehellinen itsemurha. Mitä hänen pitäisi tehdä?
Zel pujahti hyttiin ja oli oksentaa heti paikalla veren ja lihan löyhkään, joka leijui ummehtuneessa hytissä. Inhoten Zel avasi kaikki ikkunat ja kääntyi urheasti katsomaan siivousurakkaansa. Jos oli mahdollista, hän oli vieläkin lähempänä oksentamista.
Kapteenin aivot olivat levinneet pitkin seiniä ja maassa tämän ruhon alla oli valtava verilammikko. Edwardin tilanne oli miltei sama, paitsi etteivät tämän aivot koristaneet seiniä. Vaati paljon aikaa, kunnes Zel sai komennettua itsensä puhdistamaan seinää pitkällä harjalla, hänellä ei ollut aikomustakaan koskea noihin aivon rippeisiin. Zel oli kyllä ennenkin nähnyt tällaista, mutta nyt ensikertaa hänen tuttunsa aivot olivat siivottavana. Oli niin lähellä, ettei Zel oksentaisi, verenhaju, ruumiiden löyhkä, kuumuus ja tukahduttava ilma kävivät hänen päähänsä ja häntä pyörytti.
Hän ei enää jaksanut seistä, vaan tiputtautui kyykkyyn Edwardin ruumiin viereen. Hänen piti kerätä kaikki tahdonvoimansa pysyäkseen vakavana, ettei vain purskahtaisi nauruun tai itkuun. Kumpikin oli yhtä abstrakti ajatus, eikä häntä huvittanut tehdä kumpaakaan. Inhoten hän nojasi vahingossa kädellään Edwardin ruumiiseen.
Zel veti kätensä takaisin, oliko Edwardin ruumis vieläkin lämmin ja rento? Kuollut kangistui ja kylmeni yleensä muutamassa minuutissa, mutta Edward oli aivan rento. Zel iski napakasti Edwardia nyrkillä selkään. Olisiko mahdollista, että tämä olisi selvinnyt päähän ammutusta luodista? Se olisi ensimmäinen kerta, kun Zel näkisi sen ihmeen. Ja kuin ihmeen kaupalla, Edwardin ruumis värähti ja tämä avasi silmänsä raolleen ja päästi vaikerruksen. Zel loikkaisi kauhuissaan pystyyn, nyt ei ollut epäilystäkään siitä, Edward oli elossa!
Samassa Zel näki mahdollisuutensa eloonjääntiin nousevan huomattavasti. Edwardista olisi enemmän hyötyä hänelle elävänä kuin kuolleena, jos siis Zel saisi tämän pidettyä elossa.


tot oltiin juuri täydennetty. Eli siinä menisi Zelin pakomahdollisuudet. Ei hän voisi