Post by kojootti on Jun 18, 2006 20:27:01 GMT 2
Maailma on hajoamassa, eikä minnekään voi enää kulkea törmäämättä valtaviin tehtaisiin ja niiden taivaisiin kohoaviin tummiin savupiippuihin, joista nousee ilmaan synkkiä taivaan tummentavia pilviä. Metsät olivat kuolleet jo aikaa sitten ilmansaasteiden vuoksi, mikään ei enää kasvanut tässä jumalten hylkäämässä maailmassa.
Aavikot ja vääristyneet kalliot jotka olivat pommien muotoilemia ja tuhoamia reunustivat mustia ja laatikkomaisia kaupunkeja, joiden kaduilla ei ollut toivoa tai rakkautta, vain synnit ja niiden saastaiset levittäjät, nimittäin ihmiset. Ja siihen mihin kaupunki loppui, siihen loppui myös ihmisten maailma, samoin kuin kaikkien muidenkin elävien olentojen maailma. Synkillä aavikoilla eli vain ihon irtirepivä tuuli ja armoton kuumuus, jonka kosketuskin poltti silmät päästä.
Kaupungin kaduilla ei ollut silti sen ihanampaa elämää. Jengit olivat ainoa tapa selvitä, mutta ihmisen ikä lyheni kahdella kymmenellä vuodella vähintään tuolloin. Aina joku kuolee, muttei kukaan välitä enää sellaisesta. kaikilla on vain väliä huominen ja se, että siihen asti selviää hengissä ja saa ruokaa yön synkilläkin hetkillä. Mutta monia oli, joilla ei ollut siihenkään varaa. He asuttivat rotankoloja ja viemäreitä ja olivat valmiita tekemään mitä tahansa itsensä vuoksi.
Ja siellä oli myös rikkaat, hemmoteltut ja paskamaiset ihmiset, jotka hallitsivat kaikkea korkeista torneistaan ja yksityisistä linnoistaan. Heihin kuului myös Dou-Rang, joka oli syntynyt tällaiseen kunniaan ja kukoistukseen.
Hän ei halunnut mitään muuta kuin sitä ja kuten kaikki muutkin täällä, vain itselleen. Hän seisoi torninsa parvekkeella ja katsoi alas maailmaan, joka oli rappeutunut asumakelvottomaksi. Aavikolta tuuleva tuuli toi mukanaan hiekkaa joka repi hänen kasvojaan, mutta Dou ei antanut maskinsa liikahtaakaan. Hänen täytyi pysyä koko ajan vakavana ja tunteettomana. Muuten hän ei saisi mitään.
“Valtias”, laiha mies kutsui Douta arasti ovelta, kumarrellen syvään hermostuksissaan. “toin teille viikoittaisen tiedotteen.” Dou ei kääntynyt katsomaan tulijaa, nyökkäsi vain.
“ Musta pörssimme kukoistaa, mikä taas saa valkoisen hajoamaan - globaali ilmakehän muuttuminen on saanut aikaan pörssikurssien romahdukset niiden tilastojen kannalta, jotka pyörivät ympäristö -ja viestintäyritysten ympärillä. Raha laski -5,4 prosenttia ja inflaatio ovat korkeampi kuin koskaan ennen.” Mies vaikeni kumartaen vaikka tiesi ette hänen herransa sitä näkisikään.
“ Ostakaa valkoisen osakkeet. Kaikki mitkä kykenemme saamaan, ja toimikaa nopeasti - kilpailijamme voivat yrittää samaa.”
“En ymmärrä valtias… täysin epäloogista”, mies sanoi epäilevällä äänellä. Ovi kävi huoneen toisessa päässä samaa aikaa ja toinen mies marssi sisään ja kuuli juuri sihteerin sanat ja hymyili itsekseen ilkeästi. Mies oli liian naiivi ja rohkea, katsoi suoraan ylös Douhun ja epäili tätä. Ai ai.
“Wang, muistatko mitä kävi viimeksi sille joka arvosteli toimintaani?” Dou sanoi hymyillen itsekseen. Hän oli tunnistanut Wangin askeleet heti tämän astuessa sisään. Wang pysähtyi sihteerin viereen ja tämä kavahti kauemmas pahamaineisesta jengipomosta. Wang hymyili aurinkoisesi miehelle.
“ Tietysti valtias. Mies löysi itsensä roikkumasta akillesjänteistään koukuilla kattoon ripustettuna, eunukkina, silmät ja kieli irti revittyinä, raiskattuna, ruoskittuna ja sormet katkenneina ja väärinpäin väännettyinä, nivelet auki viilleltyinä, polvilumpiot murskattuina… unohdinko jotain?”
“Kylkiluiden vasaroinnin, mutta muuten selvisit täysin pistein.” Kultatukkainen mies kehaisi, kääntyi, ja hymyili suoraan kalpeaksi valahtaneelle sihteerille.
“En pidä siitä kun toimiani arvostellaan, Gibling. Toivon että muistat sen ensikerralla, tai voi käydä niin että ensikertaa ei pian tulekkaan. Olenko tehnyt itseni selväksi?”
“Kyllä valtias, minä vaikenen teidän edessänne! Antakaa minulle armonne, valtiaani! Elämäni ainoa tarkoitus on palvella teitä, valtiaani!” mies parahti ja pakeni muutaman askeleen taaksepäin, mutta pysähtyi kun tajusi, ettei hänellä ollut lupaa poistua.
Valtias ei sanonut sanaakaan, mutta nyökkäsi oven suuntaan. Gibling kumarsi huojentuneena, mutta ennen kun hän nousi lähteäkseen hän toisti valan:
“Todellisuutemme on teidän viittanne jälkien jättämää pölyä”, mies lausui ja suorastaan juoksi pois.
Wang katsoi hetken miehen perään, hymähti sitten ja asteli Doun luo, vain vähän tämän selän taakse, mutta sen verran lähelle, että Dou kuuli Wangin hengityksen ja tarkoilla korvillaan, jotka olivat hänen taikavoimiensa vahvistamat, myös tämän rauhallisen sydämen sykkeen. Wang ei pelännyt häntä, toisin kuin muut. Se ärsytti häntä aivan suunnattomasti, koska se tarkoitti, että Wang saattaisi olla ainoa, joka saattaisi kapinoida häntä vastaan. Hän vihasi sen takia Wangia toisinaan, nimittäin sen takia, että tämä sai hänet pelkäämään.
“Olit kovin julma hänelle”, Wang sanoi sinutellen.
Dou kohautti olkiaan ja hymyili Wangille: “ Ensikerralla hän on entistäkin tottelevaisempi, voisit ottaa hänestä mallia,” Dou sipaisi kevyesti punatukan poskea, “pieni nöyryys ei ole koskaan pahitteeksi.”
Wang laski vihreät silmänsä maahan, mutta Dou ehti nähdä niiden välähdyksen. miten vahva yksilö, niin hankalasti murrettava. tämähän on suorastaan urheilua, Wangin tahdon alistaminen nimittäin.
Wang kohotti katseensa yllättäen ja teki jotain, mitä kukaan ei koskaan uskaltanut tehdä Doulle. Tämä syöksähti kohti Douta nopeammin kuin tämä ehti reagoida ja syöksi tämän päin parvekkeen lasia lukiten tämän kummatkin kädet omillaan seinää vasten ja toi kasvonsa niin lähelle Doun kasvoja, että heidän nenänsä koskettivat. Viehkeästi Wang painoi lantionsa Doun lantiota vastaan ja hymyili tälle juuri sellaista hymyä, joka sai Doun eniten pelkäämään.
“Minä olen tottelevainen vain aavikon tuulen edessä ja niiden, joita en voi syöstä päin seinää”, Wang sanoi kapinansa ilmoille. Hän kuitenkin päästi Doun heti otteestaan, ettei tämä ehtisi keksiä mitään ilkeää loitsua häntä varten. Wang jäi kuitenkin aivan tämän eteen härnäävästi kädet kapealla lantiollaan ja suorastaan naisellisen aistikas vartalo oikealle kallistuneena. Wang oli todellakin lilja siinä missä Dou oli ruusu. (^^)
“Mmm, silloinhan minun pitäisi saada tuulen voimat käyttööni,“ Dou kuiskasi kumartuen Wangiin päin ja alkaessaan juoksuttaa kevyesti sormiaan tämän selällä. Wang värähti, mikä sai Doun laskemaan käsiään hiukan alemmas. “ se olisi vaivan arvoista jos saisin sinut kerrankin taipumaan tahtooni.” Dou näykkäisi Wangin korvaa.
Punatukka kietoi omat kätensä Doun ympärille ja antoi tämän nojata itseensä. Että hän nautti saadessaan olla toista niin reilusti pidempi!
“Sovitaan sitten niin. Kun aavikkomme pysäyttämätön tuuli on vallassasi minä annan sinun nauttia vallastasi - sanotaan nyt vaikka yhden päivän.” Dou kohotti päätään kohdatakseen toisen katseen. Wang ihasteli hetken valtiaansa kullanvärisiä silmiä ennen kun kumartui suutelemaan tämän huulia.
“Sovittu.” Dou vastasi, irrottautuen Wangista suudelman jälkeen. Hetken he hymyilivät haastavasti toisilleen kunnes Wang kumarsi liioitellun nöyrästi.
Aavikot ja vääristyneet kalliot jotka olivat pommien muotoilemia ja tuhoamia reunustivat mustia ja laatikkomaisia kaupunkeja, joiden kaduilla ei ollut toivoa tai rakkautta, vain synnit ja niiden saastaiset levittäjät, nimittäin ihmiset. Ja siihen mihin kaupunki loppui, siihen loppui myös ihmisten maailma, samoin kuin kaikkien muidenkin elävien olentojen maailma. Synkillä aavikoilla eli vain ihon irtirepivä tuuli ja armoton kuumuus, jonka kosketuskin poltti silmät päästä.
Kaupungin kaduilla ei ollut silti sen ihanampaa elämää. Jengit olivat ainoa tapa selvitä, mutta ihmisen ikä lyheni kahdella kymmenellä vuodella vähintään tuolloin. Aina joku kuolee, muttei kukaan välitä enää sellaisesta. kaikilla on vain väliä huominen ja se, että siihen asti selviää hengissä ja saa ruokaa yön synkilläkin hetkillä. Mutta monia oli, joilla ei ollut siihenkään varaa. He asuttivat rotankoloja ja viemäreitä ja olivat valmiita tekemään mitä tahansa itsensä vuoksi.
Ja siellä oli myös rikkaat, hemmoteltut ja paskamaiset ihmiset, jotka hallitsivat kaikkea korkeista torneistaan ja yksityisistä linnoistaan. Heihin kuului myös Dou-Rang, joka oli syntynyt tällaiseen kunniaan ja kukoistukseen.
Hän ei halunnut mitään muuta kuin sitä ja kuten kaikki muutkin täällä, vain itselleen. Hän seisoi torninsa parvekkeella ja katsoi alas maailmaan, joka oli rappeutunut asumakelvottomaksi. Aavikolta tuuleva tuuli toi mukanaan hiekkaa joka repi hänen kasvojaan, mutta Dou ei antanut maskinsa liikahtaakaan. Hänen täytyi pysyä koko ajan vakavana ja tunteettomana. Muuten hän ei saisi mitään.
“Valtias”, laiha mies kutsui Douta arasti ovelta, kumarrellen syvään hermostuksissaan. “toin teille viikoittaisen tiedotteen.” Dou ei kääntynyt katsomaan tulijaa, nyökkäsi vain.
“ Musta pörssimme kukoistaa, mikä taas saa valkoisen hajoamaan - globaali ilmakehän muuttuminen on saanut aikaan pörssikurssien romahdukset niiden tilastojen kannalta, jotka pyörivät ympäristö -ja viestintäyritysten ympärillä. Raha laski -5,4 prosenttia ja inflaatio ovat korkeampi kuin koskaan ennen.” Mies vaikeni kumartaen vaikka tiesi ette hänen herransa sitä näkisikään.
“ Ostakaa valkoisen osakkeet. Kaikki mitkä kykenemme saamaan, ja toimikaa nopeasti - kilpailijamme voivat yrittää samaa.”
“En ymmärrä valtias… täysin epäloogista”, mies sanoi epäilevällä äänellä. Ovi kävi huoneen toisessa päässä samaa aikaa ja toinen mies marssi sisään ja kuuli juuri sihteerin sanat ja hymyili itsekseen ilkeästi. Mies oli liian naiivi ja rohkea, katsoi suoraan ylös Douhun ja epäili tätä. Ai ai.
“Wang, muistatko mitä kävi viimeksi sille joka arvosteli toimintaani?” Dou sanoi hymyillen itsekseen. Hän oli tunnistanut Wangin askeleet heti tämän astuessa sisään. Wang pysähtyi sihteerin viereen ja tämä kavahti kauemmas pahamaineisesta jengipomosta. Wang hymyili aurinkoisesi miehelle.
“ Tietysti valtias. Mies löysi itsensä roikkumasta akillesjänteistään koukuilla kattoon ripustettuna, eunukkina, silmät ja kieli irti revittyinä, raiskattuna, ruoskittuna ja sormet katkenneina ja väärinpäin väännettyinä, nivelet auki viilleltyinä, polvilumpiot murskattuina… unohdinko jotain?”
“Kylkiluiden vasaroinnin, mutta muuten selvisit täysin pistein.” Kultatukkainen mies kehaisi, kääntyi, ja hymyili suoraan kalpeaksi valahtaneelle sihteerille.
“En pidä siitä kun toimiani arvostellaan, Gibling. Toivon että muistat sen ensikerralla, tai voi käydä niin että ensikertaa ei pian tulekkaan. Olenko tehnyt itseni selväksi?”
“Kyllä valtias, minä vaikenen teidän edessänne! Antakaa minulle armonne, valtiaani! Elämäni ainoa tarkoitus on palvella teitä, valtiaani!” mies parahti ja pakeni muutaman askeleen taaksepäin, mutta pysähtyi kun tajusi, ettei hänellä ollut lupaa poistua.
Valtias ei sanonut sanaakaan, mutta nyökkäsi oven suuntaan. Gibling kumarsi huojentuneena, mutta ennen kun hän nousi lähteäkseen hän toisti valan:
“Todellisuutemme on teidän viittanne jälkien jättämää pölyä”, mies lausui ja suorastaan juoksi pois.
Wang katsoi hetken miehen perään, hymähti sitten ja asteli Doun luo, vain vähän tämän selän taakse, mutta sen verran lähelle, että Dou kuuli Wangin hengityksen ja tarkoilla korvillaan, jotka olivat hänen taikavoimiensa vahvistamat, myös tämän rauhallisen sydämen sykkeen. Wang ei pelännyt häntä, toisin kuin muut. Se ärsytti häntä aivan suunnattomasti, koska se tarkoitti, että Wang saattaisi olla ainoa, joka saattaisi kapinoida häntä vastaan. Hän vihasi sen takia Wangia toisinaan, nimittäin sen takia, että tämä sai hänet pelkäämään.
“Olit kovin julma hänelle”, Wang sanoi sinutellen.
Dou kohautti olkiaan ja hymyili Wangille: “ Ensikerralla hän on entistäkin tottelevaisempi, voisit ottaa hänestä mallia,” Dou sipaisi kevyesti punatukan poskea, “pieni nöyryys ei ole koskaan pahitteeksi.”
Wang laski vihreät silmänsä maahan, mutta Dou ehti nähdä niiden välähdyksen. miten vahva yksilö, niin hankalasti murrettava. tämähän on suorastaan urheilua, Wangin tahdon alistaminen nimittäin.
Wang kohotti katseensa yllättäen ja teki jotain, mitä kukaan ei koskaan uskaltanut tehdä Doulle. Tämä syöksähti kohti Douta nopeammin kuin tämä ehti reagoida ja syöksi tämän päin parvekkeen lasia lukiten tämän kummatkin kädet omillaan seinää vasten ja toi kasvonsa niin lähelle Doun kasvoja, että heidän nenänsä koskettivat. Viehkeästi Wang painoi lantionsa Doun lantiota vastaan ja hymyili tälle juuri sellaista hymyä, joka sai Doun eniten pelkäämään.
“Minä olen tottelevainen vain aavikon tuulen edessä ja niiden, joita en voi syöstä päin seinää”, Wang sanoi kapinansa ilmoille. Hän kuitenkin päästi Doun heti otteestaan, ettei tämä ehtisi keksiä mitään ilkeää loitsua häntä varten. Wang jäi kuitenkin aivan tämän eteen härnäävästi kädet kapealla lantiollaan ja suorastaan naisellisen aistikas vartalo oikealle kallistuneena. Wang oli todellakin lilja siinä missä Dou oli ruusu. (^^)
“Mmm, silloinhan minun pitäisi saada tuulen voimat käyttööni,“ Dou kuiskasi kumartuen Wangiin päin ja alkaessaan juoksuttaa kevyesti sormiaan tämän selällä. Wang värähti, mikä sai Doun laskemaan käsiään hiukan alemmas. “ se olisi vaivan arvoista jos saisin sinut kerrankin taipumaan tahtooni.” Dou näykkäisi Wangin korvaa.
Punatukka kietoi omat kätensä Doun ympärille ja antoi tämän nojata itseensä. Että hän nautti saadessaan olla toista niin reilusti pidempi!
“Sovitaan sitten niin. Kun aavikkomme pysäyttämätön tuuli on vallassasi minä annan sinun nauttia vallastasi - sanotaan nyt vaikka yhden päivän.” Dou kohotti päätään kohdatakseen toisen katseen. Wang ihasteli hetken valtiaansa kullanvärisiä silmiä ennen kun kumartui suutelemaan tämän huulia.
“Sovittu.” Dou vastasi, irrottautuen Wangista suudelman jälkeen. Hetken he hymyilivät haastavasti toisilleen kunnes Wang kumarsi liioitellun nöyrästi.