Post by Puti on Mar 4, 2006 22:49:28 GMT 2
Wang käveli pitkin polkua, joka johti pois päin temppelista, ylös vuorille.
'Hemmetti sen Doun kanssa. Menee noin vaan ylentämään itsensä...' Wang ajatteli. Nyt kun Dou oli Messias, Wangin täytyi totella häntä, ja siinä oli jotain mätää.
Äkkiä pieni hiutale tipahti Wangin nenälle. Lumihiutaleet alkoivat hiljalleen tippua kaikkialle.
Wang pysähtyi pienen yksinäisen ja tyhjän pyhätön luona. Hän istui portaille ja katoksen ansiosta oli suojassa vähä vähältä kastelevilta lumihiutaleilta.
"He ovat kuin jumalia", Wang sanoi katkerana. "Me olemme vain heidän silmissään pieniä nappuloita, kun heidän pitää voittaa sodat ja kukistaa kapinat, messiaat itse istuvat valtaistuimillaan palatsissa ja ovat suuria ja kaikkivaltaisia. Toisin kuin me muut..."
Wang katsoi taivaalle, joka oli muuttunut synkän harmaaksi, jota maata kohti leijailevat lumihiutaleet täplittivät tehden siitä vaaleamman.
"Niin taidan olla minäkin, vain kurja raukka, jonka pää on liian suuri myöntääkseen omaa pienuuttaan. Se taitaa minua tässä kismittääkin."
Yhtäkkiä Wangin takaa kuului vihainen ääni.
Wang kääntyi katsomaan ja huomasi pienen linnun eräässä kirsikkapuussa, joka oli pudottanut lehtensä aikoja sitten. Se oli maastoonsulautuva satakieli, jota ei havainnut ellei tiennyt minne katsoa.
Wang hymyili ja otti taskustaan leivänpalan, jonka oli ottanut juuri tähän tarkoitukseen.
Wang ojensi kätensä ja heitti palan leipää vähän matkan päähän itsestään.
Kumma kyllä lintu lähti liikkeelle, mutta toisin kuin luulisi se hyökkäsi suoraan Wangin kimppuun.
"Helvetin höyhenkasa!"
((kohteliashan on Wangin toinen nimi))
Lintu laskeutui kuitenkin hetken mielijohteesta Wangin viereen portaalle ja jäi siihen istua nököttämään.
"Sinähän vasta olet yksi perkele. Ensin käyt kimppuun kuin jonkin hiton ninjan mini-me ja nyt näkötät siinä kuin itse enkeli", Wang tuhahti ja katsoi tätä kiukkuisena. "Sinunlaisiasi tapasin siellä pohjoisessa, tappajakuukkeleita enemmänkin kyllä. Ne olivat kyllä mongolininjojen apureita, enkä usko, että he minua seuraisivat tänne asti." Wang ärähti.
"Joten, tehdäänkö sopu, okei? Vaikka olenkin aika angsti, niin olen kuitenkin sen verran hyvis, etten tapa itseäni NOIN paljon pienempiä. Haluatko auringonkukan siemeniä, vai onko neiti dietillä?" Wang kysyi vitsillä. Hän taisi todellakin olla sekaisin, hän puhui linnulle. Mutta silti hän kaivoi esiin pussin, joka oli täynnä pohjoisen lyhyen kesän makeita auringonsiemeniä ja ojensi niitä lintua kohti.
Lintu nyrpisti nokkaansa, mutta ei sitten voinut vastustaa kiusausta vaan otti ensin yhden, sitten toisen ja kolmannen. Pian lintu kyyhötti aivan Wangin vieressä ja söi tämän ojentelemia siemeniä miehen kädestä.
"Sinähän pidät niistä, vai?" Wang kysyi tyytyväisenä ja antoi tälle vielä vähän lisää siemeniä. "ystäväni omisti sinunlaisesi linnun, sen nimi oli Kajaakki. Emme kukaan koskaan tienneet, miksi sen nimi oli niin tyhmä. Se tuli kai hänen vanhoilta ystäviltään, jotka mongolit olivat tappaneet. Kajakki Kingi. Ystäväni, joka omisti linnun, on nyt kuollut. Hänet nyljettiin elävältä", Wang sanoi muistellen00, "ja minut laitettiin katsomaan."
Lintu tuijotti Wangia mustavalkoinen siemen puoliksi nokassaan, sen mustat silmät näyttivät surullisilta Wangin mielestä, mutta sitten hän naurahti itsekseen, miten lintu voisi ymmärtää hänen sanansa? No ehkä tämä oli erikoinen lintu.
"Sinä oletkin fiksu pieni otus. Siksi kai tarinoinkin sinulle. En kai osaa vain olla enää ystävällinen ihmisille, maireus on typerää. Tiesitkö sinä mitä mongolit kertoivat vihollisilleen: 'jos joku joskus on sanonut sinulle, että pitää sinusta tai sinä olet pitänyt jostakusta, he vain valehtelevat. Lopuksi he vain tuottavat sinulle tuskaa'. Ja se taitaa olla totta, enkä siksi halua olla kenellekään ystävällinen", Wang sanoi ja nauroi sitten, "tai sitten vain pelkään että poltan näppini jälleen."
"Ystävyys, rakkaus ja välittäminen ovat tuskan alkumainingit. Kuten itsensä räkäkänniin juominen! Ensin on kivaa, sitten päähän sattuu ja olo on kuin haudatulla", Wang sanoi ja vilkaisi lintua, "mitä mieltä sinä olet?"
Lintu näytti kuin olisi miettinyt jotain ja avasi sitten nokkansa ja Wangin korviin kaikui kaunis ja surumielinen liverrys, joka kertoi Wangille linnun olevan samaa mieltä.
"Nätti laulu. Taidan tietää tuon, olen kuullut sen joskus temppelissä, kauan sitten", Wang sanoi ja huokaisi nousten. "Mutta muistelmat saavat riittää, pitää palata niiden helvetin hienohelmojen luokse ennen kuin joku niistä kaatuu portaissa ja taittaa niskansa. Nykyisin Sotureissa ei ole sitten yhtään miestä, nee?"
Satakieli lennähti lähemmäs ja hipaisi Wangia siivellään. Sitten lintu räpytteli siivillään hetken Wangin edessä, kuin odottaen Wangin lupaa lähteä.
Wang astahti kauemmas tunkien melkein tyhjän pussin taskuunsa ja heilautti kättään hyvästiksi.
Lintu lennähti Wangin ohitse alas laaksoon ja katosi lumisateeseen, joka tiheni sen verran, että hetken päästä Wang ei enää erottanut lintua.
Wang lähti kävelemään takaisin palatsiin johtavaa polkua ja kuvitteli jo edessään mukavan riisiviina kupillisen ja muutaman lämpimän leivän.
'Hemmetti sen Doun kanssa. Menee noin vaan ylentämään itsensä...' Wang ajatteli. Nyt kun Dou oli Messias, Wangin täytyi totella häntä, ja siinä oli jotain mätää.
Äkkiä pieni hiutale tipahti Wangin nenälle. Lumihiutaleet alkoivat hiljalleen tippua kaikkialle.
Wang pysähtyi pienen yksinäisen ja tyhjän pyhätön luona. Hän istui portaille ja katoksen ansiosta oli suojassa vähä vähältä kastelevilta lumihiutaleilta.
"He ovat kuin jumalia", Wang sanoi katkerana. "Me olemme vain heidän silmissään pieniä nappuloita, kun heidän pitää voittaa sodat ja kukistaa kapinat, messiaat itse istuvat valtaistuimillaan palatsissa ja ovat suuria ja kaikkivaltaisia. Toisin kuin me muut..."
Wang katsoi taivaalle, joka oli muuttunut synkän harmaaksi, jota maata kohti leijailevat lumihiutaleet täplittivät tehden siitä vaaleamman.
"Niin taidan olla minäkin, vain kurja raukka, jonka pää on liian suuri myöntääkseen omaa pienuuttaan. Se taitaa minua tässä kismittääkin."
Yhtäkkiä Wangin takaa kuului vihainen ääni.
Wang kääntyi katsomaan ja huomasi pienen linnun eräässä kirsikkapuussa, joka oli pudottanut lehtensä aikoja sitten. Se oli maastoonsulautuva satakieli, jota ei havainnut ellei tiennyt minne katsoa.
Wang hymyili ja otti taskustaan leivänpalan, jonka oli ottanut juuri tähän tarkoitukseen.
Wang ojensi kätensä ja heitti palan leipää vähän matkan päähän itsestään.
Kumma kyllä lintu lähti liikkeelle, mutta toisin kuin luulisi se hyökkäsi suoraan Wangin kimppuun.
"Helvetin höyhenkasa!"
((kohteliashan on Wangin toinen nimi))
Lintu laskeutui kuitenkin hetken mielijohteesta Wangin viereen portaalle ja jäi siihen istua nököttämään.
"Sinähän vasta olet yksi perkele. Ensin käyt kimppuun kuin jonkin hiton ninjan mini-me ja nyt näkötät siinä kuin itse enkeli", Wang tuhahti ja katsoi tätä kiukkuisena. "Sinunlaisiasi tapasin siellä pohjoisessa, tappajakuukkeleita enemmänkin kyllä. Ne olivat kyllä mongolininjojen apureita, enkä usko, että he minua seuraisivat tänne asti." Wang ärähti.
"Joten, tehdäänkö sopu, okei? Vaikka olenkin aika angsti, niin olen kuitenkin sen verran hyvis, etten tapa itseäni NOIN paljon pienempiä. Haluatko auringonkukan siemeniä, vai onko neiti dietillä?" Wang kysyi vitsillä. Hän taisi todellakin olla sekaisin, hän puhui linnulle. Mutta silti hän kaivoi esiin pussin, joka oli täynnä pohjoisen lyhyen kesän makeita auringonsiemeniä ja ojensi niitä lintua kohti.
Lintu nyrpisti nokkaansa, mutta ei sitten voinut vastustaa kiusausta vaan otti ensin yhden, sitten toisen ja kolmannen. Pian lintu kyyhötti aivan Wangin vieressä ja söi tämän ojentelemia siemeniä miehen kädestä.
"Sinähän pidät niistä, vai?" Wang kysyi tyytyväisenä ja antoi tälle vielä vähän lisää siemeniä. "ystäväni omisti sinunlaisesi linnun, sen nimi oli Kajaakki. Emme kukaan koskaan tienneet, miksi sen nimi oli niin tyhmä. Se tuli kai hänen vanhoilta ystäviltään, jotka mongolit olivat tappaneet. Kajakki Kingi. Ystäväni, joka omisti linnun, on nyt kuollut. Hänet nyljettiin elävältä", Wang sanoi muistellen00, "ja minut laitettiin katsomaan."
Lintu tuijotti Wangia mustavalkoinen siemen puoliksi nokassaan, sen mustat silmät näyttivät surullisilta Wangin mielestä, mutta sitten hän naurahti itsekseen, miten lintu voisi ymmärtää hänen sanansa? No ehkä tämä oli erikoinen lintu.
"Sinä oletkin fiksu pieni otus. Siksi kai tarinoinkin sinulle. En kai osaa vain olla enää ystävällinen ihmisille, maireus on typerää. Tiesitkö sinä mitä mongolit kertoivat vihollisilleen: 'jos joku joskus on sanonut sinulle, että pitää sinusta tai sinä olet pitänyt jostakusta, he vain valehtelevat. Lopuksi he vain tuottavat sinulle tuskaa'. Ja se taitaa olla totta, enkä siksi halua olla kenellekään ystävällinen", Wang sanoi ja nauroi sitten, "tai sitten vain pelkään että poltan näppini jälleen."
"Ystävyys, rakkaus ja välittäminen ovat tuskan alkumainingit. Kuten itsensä räkäkänniin juominen! Ensin on kivaa, sitten päähän sattuu ja olo on kuin haudatulla", Wang sanoi ja vilkaisi lintua, "mitä mieltä sinä olet?"
Lintu näytti kuin olisi miettinyt jotain ja avasi sitten nokkansa ja Wangin korviin kaikui kaunis ja surumielinen liverrys, joka kertoi Wangille linnun olevan samaa mieltä.
"Nätti laulu. Taidan tietää tuon, olen kuullut sen joskus temppelissä, kauan sitten", Wang sanoi ja huokaisi nousten. "Mutta muistelmat saavat riittää, pitää palata niiden helvetin hienohelmojen luokse ennen kuin joku niistä kaatuu portaissa ja taittaa niskansa. Nykyisin Sotureissa ei ole sitten yhtään miestä, nee?"
Satakieli lennähti lähemmäs ja hipaisi Wangia siivellään. Sitten lintu räpytteli siivillään hetken Wangin edessä, kuin odottaen Wangin lupaa lähteä.
Wang astahti kauemmas tunkien melkein tyhjän pussin taskuunsa ja heilautti kättään hyvästiksi.
Lintu lennähti Wangin ohitse alas laaksoon ja katosi lumisateeseen, joka tiheni sen verran, että hetken päästä Wang ei enää erottanut lintua.
Wang lähti kävelemään takaisin palatsiin johtavaa polkua ja kuvitteli jo edessään mukavan riisiviina kupillisen ja muutaman lämpimän leivän.
